
Pihamyymälästä kasvatettuja joulukuusia
Kyläkaupan Pihamyymälän joulukukkavalikoima on juuri nyt parhaimmillaan ja myyntiin ovat nyt tulleet myös kauniit, kasvatetut
Etusivu » Arkistot: 2021

Kyläkaupan Pihamyymälän joulukukkavalikoima on juuri nyt parhaimmillaan ja myyntiin ovat nyt tulleet myös kauniit, kasvatetut

Suomalaisen musiikin kestotähti Eini vierailee Kyläkaupan kirjaosastolla lauantaina 11.12. klo 13 ja 15 sekä sunnuntaina

Varma merkki lähestyvästä joulusta on Kyläkaupan joulukukkamyynnin käynnistyminen. Tänä jouluna myymälä palvelee Pihamyymälän avarissa ja

Hotelli Alavuden artisti-illat jatkuvat ensi lauantaina 4.12.2021 kotikaupunkinsa lavalle nousevan Movetronin keikalla. 20 euron hintaisia

Uuden toimitilan ansiosta Kyläkaupan Pihamyymälän ovet ovat avoinna ensimmäistä kertaa läpi vuoden. Valikoima luonnollisesti päivittyy

Hotelli Alavuden artisti-illat jatkuvat ensi perjantaina 19.11.2021 Ressu Redfordin keikalla. 20 euron hintaisia lippuja voi

Kyläkaupalla vietetään perinteistä joulunavausta lauantaina 13.11.2021. Ohjelmaa järjestetään tuttuun tapaan Kyläkaupan etupihalla, punaisen sisäänkäynnin ja

Pikkujoulukausi on alkamassa ja Hotelli Alavus on valmiina ottamaan juhlijat vastaan. Kausi alkaa heti ryminällä:

Perjantaista 5.11.2021 alkaen Kyläkauppa on avoinna joka päivä kello 8 – 22. Kyläkauppa haluaa Suomen

Miljoona Tivolin ainutlaatuinen tarina alkoi vuonna 2007. Siitä lähtien Tivoli Sariola on toiminut Miljoona Tivolina
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.