
Kyläkaupan Ruokapuoti on valmiina jouluun
Pian on taas vuoden odotetuimman ruokajuhlan aika. Jouluun ja sen yhteen kohokohtaan, jouluateriaan on aikaa
Etusivu » Ajankohtaista

Pian on taas vuoden odotetuimman ruokajuhlan aika. Jouluun ja sen yhteen kohokohtaan, jouluateriaan on aikaa

Kyläkauppaan tullaan perinteisesti sekä ostoksille että viihtymään. Nähtävää Kyläkaupalla riittää toki ympäri vuoden, mutta näin

Joulun odottaminen on jännittävää aikaa koko perheelle ja päivien hidasta kulumista helpotetaan yleensä joulukalenterin avulla.

Perjantaista 27.11.2020 alkaen Kyläkauppa on avoinna jouluun asti joka päivä kello 9 – 22. Kyläkauppa

Kotimaisen musiikin kestotähtiin kuuluva vuoden 1995 tangokuningatar Marita Taavitsainen esiintyy Kyläkaupan Koti-osastolla lauantaina 21.11. sekä

Tuurissa vietetään perinteistä joulunavausta lauantaina 7.11.2020. Ohjelmaa järjestetään tuttuun tapaan Kyläkaupan etupihalla, punaisen sisäänkäynnin ja

Ilkka Sysimetsä eli paremmin koko kansan Frederikinä tai Reetuna tuntema viihdetaiteilija saapuu Kyläkaupalle perjantaina ja

Kyläkauppaan tullaan perinteisesti sekä ostoksille että viihtymään. Kyläkaupan Jäämaailma ja Suomen suurin jouluosasto tarjoavat mahdollisuuden

Syysloman tivolihuveista päästään nauttimaan Kyläkaupalla vielä neljän päivän ajan. Kyläkaupan tarjoama Miljoona Tivoli kieputtaa asiakkaita

Syyslomalla 10.-18.10.2020 päästään nauttimaan myös tivolihuveista, sillä Kyläkauppa tarjoaa yllätyksenä Miljoona Tivolin kaikille ilmaiseksi. Maailman
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.