
Kyläkaupassa viihdytään
Kyläkauppa palvelee heinäkuussa aamukahdeksasta iltakahteentoista asti. Pidemmillä aukioloajoilla Kyläkauppa haluaa tarjota niin matkailijoille kuin lähialueen

Kyläkauppa palvelee heinäkuussa aamukahdeksasta iltakahteentoista asti. Pidemmillä aukioloajoilla Kyläkauppa haluaa tarjota niin matkailijoille kuin lähialueen

Vuoden 2000 heinäkuun 3. päivänä pystytettyä OnnenKenkä-monumenttia on siitä lähtien seurannut sitkeä ajatus, että se

Miljoona Tivolin ja Kyläkaupan Kesätanssien lisäksi Kyläkauppa tarjoaa kaikenlaista kivaa tekemistä koko perheelle. Suomen suurin

Kyläkaupassa viihdytään aamusta iltaanKyläkauppa palvelee pidennetyin aukioloajoin kesä-, heinä- ja elokuussa. Pidemmillä aukioloajoilla Kyläkauppa haluaa

Kyläkaupan Pihamyymälän joulukukkavalikoima on juuri nyt parhaimmillaan ja myyntiin ovat nyt tulleet myös kauniit, kasvatetut

Varma merkki lähestyvästä joulusta on Kyläkaupan joulukukkamyynnin käynnistyminen. Tänä jouluna myymälä palvelee Pihamyymälän avarissa ja

Uuden toimitilan ansiosta Kyläkaupan Pihamyymälän ovet ovat avoinna ensimmäistä kertaa läpi vuoden. Valikoima luonnollisesti päivittyy

Perjantaista 5.11.2021 alkaen Kyläkauppa on avoinna joka päivä kello 8 – 22. Kyläkauppa haluaa Suomen

Kyläkaupalla on maailman tavarataloista upeimmat asiakastilaverhotKeskisen Kyläkaupan sinisen sisäänkäynnin aulassa on saatu jo muutamia viikkoja

Tunnelmaa pimeisiin syysiltoihinIltojen hämärtyessä kotien sisustuksessakin on käännytty syksyiseen suuntaan ja lyhtyjä sekä kynttilöitä sytytellään
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.