Kyläkauppa hakee noin 300 kausityöntekijää ensi kesäksi

Kyläkauppa työllistää tulevana kesänä noin 300 henkilöä ja kesätyöhaku on parhaillaan käynnissä. Tarjolla on eri mittaisia työsuhteita erilaisissa tehtävissä, kuten esimerkiksi kassa-, myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä, ravintola- ja majoituspalveluissa sekä logistiikkatehtävissä. Hakijoilta odotetaan iloista asiakaspalveluasennetta, kykyä tulla toimeen ihmisten kanssa, erinomaista paineensietokykyä sekä taitoa toimia tehokkaasti myös kiireessä. Ahkeruus, valmius vuorotyöhön ja sitoutunut asenne ovat myös tärkeitä kriteerejä työntekijöiden valinnassa.

Kyläkauppa tarjoaa mielenkiintoisen ja unohtumattoman kesän

Kyläkaupalla kesä on vuoden kiireisintä aikaa, täynnä asiakaskohtaamisia ja tapahtumia. Kesäsesonki tarjoaa aina unohtumattomia elämyksiä, sillä matkailijoiden saapuessa Tuuriin jokainen työpäivä on erilainen. Kesätyö kaupassa on monipuolista, mielekästä ja monella tavalla kehittävää ja siitä saatu työkokemus on varsinkin nuorille mittaamattoman arvokasta. Kesätyö Kyläkaupassa on hyvä ponnahduslauta työelämään, sillä asiakaspalvelukokemusta arvostetaan kaikilla aloilla. Kyläkaupan työtodistusta arvostetaan korkealle muissakin työpaikoissa ja hyvin hoidettu kesätyö avaa väyliä Kyläkauppaan myös seuraavina sesonkeina.

Kyläkaupalla on hyvä maine kesätyöpaikkana ja se näkyy runsaana hakeutumisena yrityksen palvelukseen niin ensikertalaisten kuin aiemmin olleiden kesätyöntekijöidenkin osalta. Kyläkaupassa työskentelevien kesätyöntekijöiden ikähaarukka on myös todella laaja.

Jos kesätyö Kyläkaupassa kiinnostaa, hakemuksen voi käydä täyttämässä täällä.

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp