Koko kansan katseltavana kokonainen kilo kultaa

Kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen yhden kilon kultamitali on nähtävissä Kyläkaupassa

Mitaliin on kuvattu suomalaisuuden suuret symbolit: Suomineito, siniristilippu ja ylväs leijona. Mitalin kääntöpuolella on tyylitelty vaakunaleijona, lisäksi tähdet symboloivat nykyistä aikaamme osana Euroopan unionia. Mitali lyötiin aitoon 99,9 % kultaan. – Haluan tarjota meille jokaiselle suomalaiselle mahdollisuuden nähdä kilon painoinen, 24-karaatin kultaa oleva Itsenäisyys-mitali. Uskon, että muut mitalit tulevat hautautumaan keräilijöiden kokoelmiin. Mitalin aihe on meille kaikille suomalaisille arvokas itsenäistyminen – olemmehan saaneet elää jo lähes 90 vuotta itsenäisessä, vapaassa Suomessa, kertoo Keskinen ylpeänä sijoituksestaan.

Kaiken kaikkiaan kultamitaleita lyödään enintään 50 kappaletta. Lyöntimäärä on ennennäkemättömän pieni Suomessa ja hyvin pieni myös kansainvälisessä mittakaavassa. Kaikkien aikojen ensimmäisen suomalaisen yhden kilon kultamitalin hinta oli 19 500 euroa. – Onni potki minua tilatessani mitalin ajoissa, sillä nyt Rahapaja Oy myy niitä 24 500 eurolla kullan hinnan nousemisen johdosta. Mitalin arvo nousi siis parissa viikossa 5000 euroa, iloitsee Keskinen. Kyseinen mitali ei ole kuitenkaan myynnissä.

Facebook
Twitter
WhatsApp