Juhlavuoden kunniaksi 79 päivää iloa ja riemua – Kyläkaupan Miljoona Tivoli täyttää 15 vuotta

Olipa kerran Miljoona Tivoli. Sen ainutlaatuinen tarina alkoi vuonna 2007. Tarina on kuin satukirjasta. Tivoli, joka on ilmainen kaikille alle 13-vuotiaille lapsille. Hivenen ylpeyttä rinnassani tuntien voin silein sydämin sanoa, että Kyläkauppa on Miljoona Tivolillaan huomioinut lapsia enemmän kuin yksikään toinen tavaratalo koko maailmassa. Osa ensimmäisten vuosien Miljoona Tivoli -lapsista on jo tämän kesän Miljoona Tivoli -lasten vanhempia. Miljoona Tivoli -sukupolvi on syntynyt.

Ensimmäisenä kesänä Tivoli Sariola oli Miljoona Tivoli -nimellä Kyläkaupan pihamaalla viitenä päivänä samalla teemalla kuin kaikki nämä vuodet (viime vuotta lukuunottamatta) eli alle 13-vuotiaat lapset ilmaiseksi. Viidestä päivästä alkanut Kyläkaupan perinne on kasvanut pikkuhiljaa askel askeleelta jo muutamana vuonna olleeseen 52 päivään. Miljoona Tivoli on jakanut näiden 14 vuoden aikana iloa ja riemua nimensä mukaisesti jo useille miljoonille kävijöille.

Tänä vuonna on Miljoona Tivolin juhlavuosi. Kesällä tulee täyteen 15 vuotta iloa ja riemua, tunteita ja tarinoita Miljoona Tivolissa. Juhlavuoden kunniaksi Miljoona Tivoli on Kyläkaupan pihamaalla ennätykselliset 79 päivää alkaen toukokuun viimeisestä viikonlopusta jatkuen elokuun puoleenväliin.

Juhlavuoden Miljoona Tivoli alkaa lauantaina 29. toukokuuta ja päättyy sunnuntaina 15. elokuuta. 79 päivää iloa ja riemua, tunteita ja tarinoita.

Tämä kesä on ilon ja riemun kesä – lasten ja lastenmielisten kesä!

Vesa Keskinen

Facebook
Twitter
WhatsApp