Vesa Keskinen näyttelijänä Pääroolissa-ohjelmassa

Lyhytelokuva Lattialämmitys perjantaina 13.1. klo 19.35

Pääroolissa on TV 1:n ohjelma, jossa julkisuudesta tuttu henkilö heittäytyy näyttelijäksi fiktiiviseen tarinaan yhdessä ammattinäyttelijöiden kanssa. Ohjaajan ja näyttelijöiden on tarkoitus harjoitella ja valmistaa lyhytelokuva yhdessä illassa.

Vuoden ensimmäiseen Pääroolissa-ohjelmaan ammattinäyttelijät Sari Havas ja Taneli Mäkelä saivat kumppanikseen kyläkauppiaan Tuurista, Vesa Keskisen.

Keskinen näyttelee kilttiä aviomiestä, joka tulee vaimonsa (Sari Havas) taholta aina väärinymmärretyksi. Perjantai-illan elokuvassa kommunikaatiovaikeudet ovat niin ylitsepääsemättömiä, että paikalle tarvitaan myös virkavallan edustaja (Taneli Mäkelä).

Keskiselle elokuvassa esiintyminen oli ensimmäinen kerta. -Kokemus oli todella mielenkiintoinen ja opettava. Pieni orastava flunssanpoikanen hieman haittasi esiintymistäni tekemällä äänestäni vielä hieman matalamman. Hieman lopputulos jännittää, mutta tärkeintä on, että on ainakin yrittänyt parhaansa, kertoo Keskinen.
-Vaikeinta minulle oli näytellä vihastumista ”vaimolleni” ja käyttää siinä yhteydessä tosi karskia kieltä kovalla äänenvoimakkuudella. Myös roolihahmoni vuorosanojen esittäminen yrittämällä näytellä naista, oli tosi haastava – hieman epämiellyttäväkin – harjoitus. Lapsen rooliin oli huomattavasti helpompi mennä. Kuvauspäivän jälkeen olin jälleen yhtä ikimuistoista kokemusta rikkaampi, Keskinen iloitsee.

Elokuvan ohjasi Aleksi Bardy ja tuottajana toimii Osku Pajamäki Filmiteollisuudesta.

paaroolissa.jpg

Vuoden ensimmäiseen Pääroolissa-ohjelmaan (TV 1 pe 13.1. klo 19.35) ammattinäyttelijät Sari Havas ja Taneli Mäkelä saivat kumppanikseen kyläkauppias Vesa Keskisen.

Facebook
Twitter
WhatsApp