Pihamyymälä on avoinna 14.12. alkaen klo 10-21

Joulukukat kuuluvat suomalaiseen jouluun. Kotien suosituin joulukukka on edelleen joulutähti. Sitä myydään joulun tienoilla Suomessa noin kaksi miljoonaa kappaletta, joista valtaosa on viljelty kotimaassa. Suomalaiset pitävät erityisesti punaisesta, monilatvaisesta joulutähdestä. Joulutähti tulisi jo ostettaessa suojata ja pakata hyvin, vaikka ulkona ei olisi pakkastakaan. Myös kotona kannattaa varmistaa, että kukka pääsee huoneenlämpöiseen, vedottomaan paikkaan ja sitä on kasteltava maltillisesti.

Kyläkaupan joulukukkamyynti palvelee Pihamyymälässä
Kyläkaupan joulukukkamyynti tapahtuu tänä vuonna Pihamyymälästä käsin. Runsaissa valikoimissa ovat kotimaisten joulutähtien lisäksi muun muassa laadukkaat kotimaiset asetelmat, hyasintit ja amaryllikset. Yksi joulunalusajan myyntihitti ovat pieneenkin kotiin mahtuvat huonekuuset ja -männyt. Myynnissä on myös paljon jouluistutuksia. Kaikki ostetut kukat pakataan asianmukaisesti kuljetusta varten ja Kyläkaupan kukkamyynnissä paketointi sisältyy aina tuotteen hintaan.

Pihamyymälä on avoinna 14.-23.12.2022 klo 10-21. Pihamyymälä hiljenee joulun viettoon 24.-26.12.2022 väliseksi ajaksi.

Joulukukkavalikoiman lisäksi myynnissä on myös kauniit, kasvatetut joulukuuset. Pihtakuusi on miellyttävän tuoksuinen ja sen neulaset ovat pehmeitä, eivätkä ne varista neulasiaan yhtä herkästi kuin metsäkuusi.

Facebook
Twitter
WhatsApp