Onnenkivi uudistui

Entistä kodikkaampi, avarampi ja toimivampi

Kyläkaupan ravintolapalvelujen uudistukset tulevat kokonaisuudessaan valmiiksi kevään aikana. Grilli-Pizzeria uudistui jo marraskuussa ja nimi muuttui OnnenKiven Grilliksi. Nyt oli vuorossa OnnenKiven Ravintola. Seuraavaksi tulee uudistumaan OnnenKiven Kahvila. Se valmistuu ennen kesäsesonkia.

Kyläkaupan ravintola OnnenKivi on palvellut ostosmatkailijoita jo 12 vuotta. Parhaimmillaan ravintolassa on käynyt päivittäin yli 1500 ruokailijaa. Uusien tilojen myötä jatkossa on mahdollista palvella jopa yli 2000 lounasasiakasta päivässä. Keskiarvo OnnenKiven ravintolassa on nykyään noin 750 asiakasta päivässä. Odotusarvo oli alussa ”huimat” 150 asiakasta päivässä, joten uudistus niin keittiössä kuin asiakastiloissakin olivat todella tarpeellisia.

onnenkivi_3.jpg

Grilli

Marraskuussa yhdistettiin Grilli-Pizzerian kassalinjat yhdeksi palvelutiskiksi ja keittiö uudistui. Vaikka nimi lyhentyikin Grilliksi, niin tuotevalikoimassa ovat edelleen pikaruoan lisäksi myös herkulliset pizzat. Asiakaspaikkoja Grillissä on 190.

Uudistunut ravintola OnnenKivi

Uuden keittiön, tarjoilulinjaston ja ennen kaikkea uuden ilmeen on nyt saanut myös ravintola OnnenKivi. Kyläkaupan uudistunut ravintola toivottaa ruokailijat tervetulleeksi kiireettömällä ilmapiirillään ja lämpimällä tunnelmallaan. Astuessasi sisään OnnenKiveen aistit heti, että ravintola on tehty kiireettömään viihtymiseen ja ruokailusta nauttimiseen. Vanhat esineet ja kodikas sisustus luovat ainutlaatuisen tunnelmallisen miljöön. Yhtenä ravintolan erikoisuutena on 14 metriä Terhi Petäjäahon maalaamaa leveä seinämaalaus.

onnenkivi_1.jpg

Tärkeintä on maistuva ruoka

Tärkeintä ravintolassa on aina laadukas ruoka. Päivän lounasvaihtoehtojen lisäksi tarjolla on luonnollisesti tarjolla myös myös a’la carte-vaihtoehdot. Sekä lounas- että a’la carte -ruokalistan suunnittelussa on kuunneltu tuhansien asiakkaiden toiveita ja mieltymyksiä. Ruokalistasta ei olla haluttu tehdä huippumodernia, mutta ei myöskään liian perinteistä. Asiakaspaikkoja OnnenKivessä on ala- ja yläkerrassa on yhteensä 460. Uudistuksen myötä alakerran asiakaspaikat lisääntyivät reilulla 40 paikalla, josta ravintola OnnenKivi on saanut jo nyt kiitosta. Myös henkilökunta myhäilee tyytyväisyyttä uusituista tiloista, joissa on helpompi palvella asiakkaita.

OnnenKiven Kahvila uudistuu ennen kesää

Huhti-toukokuun vaihteessa avautuu uudistunut Kahvila ja Grillin salipuoli uudistuu vielä ennen kesää. Ravintola OnnenKiven yläkerta remontoidaan näillä näkymin jo syksyllä. Yläkerrassa tullaan myös jatkossa järjestämään suosittuja päivätansseja joka toinen keskiviikko ja tilauksesta myös useammin.

Suunnittelu ja toteutus

Ravintolamaailman uuden ilmeen suunnittelun takana ovat Harri Kaitola ja Marja Matara-aho Pohjanmaan Mestari-Insinöörit Oy:stä yhdessä Kyläkaupan markkinointipäällikkö Minna Haapalaisen ja hotelli- ja ravintolapäällikkö Kari Kytölän kanssa.

Rakennustekniset työt on tehnyt Rakennus Yliselä Oy. Sähköistä on vastannut Sähkö Kaunisto Oy, lämpö-, vesi- ja viemäritöistä LVI Kari Mänty Oy, puusepän töistä Puusepänliike Hietaranta Oy ja maalaustöistä Maalausliike Kiiltomäki Oy. Irtokalusteet on toimittanut Restatop ja valaisimet on valmistanut Alavuden Varjostin Oy.

Facebook
Twitter
WhatsApp