Miljoona Tuning ja Miljoona Zetor valtasivat Tuurin

Miljoona Tuning –kilpailun parhaat palkittiin pokaalein ja lahjakortein.

tuning-09-voittajat.jpg

Tuning autojen kirjo oli laaja, esillä oli näyttävästi rakennettuja autoja aina 80-luvulta uusimpiin malleihin saakka. Myös autojen merkkivalikoima oli laaja. Osallistujia oli eri puolelta Suomea ja vaikka kaikista autoista ei heti uskoisikaan, Tuning-autot ovat lähes poikkeuksetta liikennekelpoisia kulkuneuvoja.

Tunnusomaista rakennelluille eli ”tuunatuille” autoille ovat korisarjat, erikoissisustukset, värikkäät maalaukset ja virittäminen. Lähes jokainen mieltää tuningin eri lailla. Joku pitää hillitymmästä linjasta, joku toinen haluaa korostaa erilaisuutta räiskyvällä värillä tai auton vielä erikoisemmalla ulkomuodolla. Tuning on kuitenkin aina yksilöllistä puuhaa, jossa tavoitteena on erilainen auto kuin muilla. Tavoitteena on erottuminen massasta.

Tuning-autoja arvostelevien mielestä hyvin rakennetun auton pitää olla ulkoa ja sisältä näyttävä. Lisäksi hifi-laitteistoon ja auton tekniikkaan pitää panostaa. Tietyn auton arvostus lähtee kuitenkin henkilökohtaisesta näkemyksestä.
 
Tänä vuonna voittajaksi nousi Kari Hirvanen Jyväskylästä Seat Ibizallaan, toinen oli Teemu Nieminen oranssilla Mazda RX-8 –autolla. Kolmas sekä myös yleisön suosikki oli Tino Kaarre Lahdesta punaisella Toyota Celicallaan.

Miljoona Zetor –kiihdytyskilpailu

Zetorinki-kerho järjesti Tuning-alueella ensimmäiset Miljoona Zetor kiihdytyskilpailut. Sadan metrin radalla ajettiin kaksi sarjaa, 25A ja 25K. Kilpailijoita oli saapunut paikalle ympäri maakuntaa ja suurin osa heistä oli tuonut Zetorinsa Tuuriin ajamalla. Kisa herätti suurta kiinnostusta ja yleisöä olikin paljon seuraamassa kilpailua. Zetorinkikerhon puheenjohtaja Antti Pienimäki oli päivään erittäin tyytyväinen. Järjestelyt onnistuivat Tuurissa todella hyvin, rata oli loistava ja yleisöä oli paljon ja kaunis sää suosi tapahtumaa.

zetor-09.jpg


Ensimmäiset Miljoona Zetor kiihdytyskilpailut keräsivät suuren määrän yleisöä seuraamaan sadan metrin radalla ajettua kisaa.

A-mallin voittajaksi selviytyi Tapio Nevala Koskenkorvalta, toinen oli Kimmo Viitala Ylivieskasta, kolmas Kari Moisio Teuvalta ja neljäs Anssi Latva-Salo Koskenkorvalta. K-mallin voittaja oli Raimo Takkunen Alavieskasta, toinen Keijo Myllys Juvalta, kolmas Erkki Rinne Ilmajoelta ja neljäs Enni Kähkönen Juvalta.

Facebook
Twitter
WhatsApp