Miljoona Koirassa ennätysmäärä koiria

Kyläkaupan Miljoona Koira -näyttely toi koiraharrastajat Tuuriin  
Kuudettatoista kertaa järjestetty Miljoona Koira säilytti asemansa yhtenä Suomen suurimmista kaikkien rotujen näyttelyistä, sillä tänä vuonna näytillä oli ennätysmäärä koiria – lähes 3000 koiraa. Näyttely houkutteli paikalle myös runsaslukuisen yleisön.

Koko näyttelyn kauneimmaksi koiraksi Best in Show – tuomari Marianne Holm Larnemaa valitsi valkoisen länsiylämaanterrierin Who´s Bite The Bullet, jonka omistaa Eija Hujanen. 

Lauantaina parhaana veteraanina tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa palkitsi havannankoira-rotuisen Jatakabis´s Endless Story, jonka omistaa Taina Jaatinen-Niemi, ja sunnuntain paras veteraani oli länsiylämaanterrieri Happy Jammies´s Haniel, om. Eija Hujanen & Anu Räsänen, tuomarina Harry Tast. 

Parhaina kasvattajaryhminä palkittiin lauantaina Nea Tolosen Jettyspoof´s (kääpiösnautseri, musta-hopea, tuomarina Pirjo Aaltonen) ja sunnuntaina Taina ja Ari Frimanin Peikkovuoren (suomenlapinkoira, tuomari Pirjo Aaltonen). 

Miljoona Koirassa palkittiin myös parhaat juniorit. Lauantaina tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa valitsi päivän parhaaksi junioriksi lhasa apso Chic Choix Barjea Trystin-Mekhi, om. Jaana Karenmaa-Nurminen & Juha Kares & Tiina Karenmaa-Virtanen, ja sunnuntaina tuomari Maija Lehtosen paras juniori oli kultainennoutaja Benton How About Us, om. Riikka Aholammi

Miljoona Koiran paras sinivalkoinen koira oli suomenpystykorva Pykälän Erän Emmi, jonka omistaa Sanna Kangas. Tuomarina toimi Matti Palojärvi.

Junior handlereiden voittaja oli Piitu Salminen ja tuomarina toimi Jaana Kummala.  Hän valitsi myös junior handlereiden Etelä-Pohjanmaan Kennelpiirin piirinmestarin ja tämän kilpailun voitti Reetta Hautala.

Järjestelyt onnistuivat hyvin 
Kyläkaupan ja Etelä-Pohjanmaan Kennelpiirin yhteistyössä järjestämä näyttely sujui mainiosti, sääkin suosi koiraväkeä.  –Haluamme antaa suuret kiitokset loistaville yhteistyökumppaneille, kiittelee Kennelpiirin edustaja Sari Ylipelkonen. – Sekä järjestäjien että näyttelyyn osallistuvien kannalta Kyläkauppa tarjoaa upeat puitteet, kaikki tarvittava on aivan käden ulottuvilla.  

Kyläkaupan edustaja Arja Jauhiainen kertoo, että näyttely sai kiitosta kaikilta tahoilta – niin järjestäjiltä, yhteistyökumppaneilta, osallistujilta kuin yleisöltäkin.  -Kennelpiiri on hoitanut Miljoona Koira -näyttelyn järjestelyt ammattitaidolla kaikki nämä vuodet ja kokemus kyllä näkyy, kehuu Arja Jauhiainen.  -Osaava henkilökunta ja ammattimaiset kotimaiset tuomarit yhdessä iloisen ilmapiirin ja loistavien olosuhteiden kanssa tekevät Miljoona Koirasta näyttelyn, jonne koiraväki tulee mielellään. Miljoona Koiraan saapui tänäkin vuonna osallistujia ympäri Suomea.

Ensi kesänä kaksi näyttelyä Miljoona Koira -viikonloppuna!
Miljoona Koira on aina ollut hyvin järjestetty, positiivinen ja hyvähenkinen näyttely, mistä kertoo myös runsas osallistujamäärä. – Aloitamme välittömästi ensi vuoden koiratapahtumaviikonlopun suunnittelun. Miljoona Koira -näyttely, joka on järjestyksessään jo seitsemästoista eli suositulle tapahtumalle on tulossa jatkoa, järjestetään 10.-11.6.2023, ja samana viikonloppuna perjantaina 9.6.2023 järjestetään kaikkien rotujen näyttely.  Eli kaksi näyttelyä samana viikonloppuna, kertovat Sari Ylipelkonen ja Arja Jauhiainen.

Miljoona Koira 2022 Best in Show -tulokset, tuomari Marianne Holm Larnemaa
1. Valkoinen länsiylämaanterrieri Who´s Bite The Bullet, om. Eija Hujanen
2. Espanjanvesikoira Aquacrest Magic Mike, om. Noora Haapanen & Päivi Uurtola-Kahri & Katariina Kahri
3. Suomenajokoira Kahvanahon Ruskaretki, om. Marja Kuivas 
4. Bourbonnaisinseisoja Gizmo Mazas Brolis, om. Marjo Viinikka & Tilda Rinne 

Kuvateksti: Miljoona Koira 2022 -näyttelyn kaunein koira oli valkoinen länsiylämaanterrieri Who´s Bite The Bullet, om. Eija Hujanen, tuomarina Marianne Holm Larnemaa, Kyläkaupan edustajana Arja Jauhiainen ja näyttelyn puheenjohtaja Helena Salokangas. Kuva Juha Lepistö.

Facebook
Twitter
WhatsApp