Kyläkauppa hakee noin 300 kausityöntekijää kesäksi 2020

Kyläkauppa työllistää tänä vuonna saman verran sesonkityöntekijöitä kuin aiempina vuosina – noin kolmesataa kaikenikäistä hakijaa saa työpaikan. Työ Kyläkaupassa on hyvä ponnahduslauta työelämään, sillä asiakaspalvelukokemusta arvostetaan kaikilla aloilla. -Kyläkaupan työtodistusta arvostetaan korkealle myös muissa työpaikoissa ja hyvin hoidettu kesätyö avaa väyliä Kyläkauppaan myös seuraavina sesonkeina, kertoo Kyläkaupan henkilöstöpäällikkö Katri Heikkilä. -Kesätyöpaikkojen haku on Kyläkaupalla käynnissä toukokuun loppuun asti, joten meille ehtii vielä hyvin hakemaan, hän lisää.

Tarjolla on eri mittaisia, jopa usean kuukauden kestäviä työsuhteita. – Haemme joukkoomme kesätyöntekijöitä erilaisiin työtehtäviin, kertoo Katri. – Töitä on haettavana kassa-, myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä, ravintola- ja majoituspalveluissa sekä logistiikkatehtävissä. -Odotamme hakijoilta iloista asiakaspalveluasennetta, kykyä tulla toimeen ihmisten kanssa, erinomaista paineensietokykyä sekä taitoa toimia tehokkaasti myös kiireessä. Ahkeruus, valmius vuorotyöhön ja sitoutunut asenne ovat myös tärkeitä kriteerejä työntekijöiden valinnassa, hän kuvailee.

Kyläkauppa mukana Vastuullinen kesäduuni 2020 –kampanjassa

Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan 14–29-vuotiaille nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. Vastuullinen kesäduuni 2020 -kampanjan pääyhteistyökumppaneina toimivat Telia, DNA, S-ryhmä, WSP, EK, Kojamo ja ManpowerGroup. Kampanjassa on mukana jo lähes 600 suomalaista kesätyönantajaa.

Kampanjaan osallistuvat työnantajat sitoutuvat hyvän kesätyön kuuteen periaatteeseen. Tämä takaa hyvän kesätyökokemuksen niin työntekijälle kuin työnantajallekin. Työnantajille kesätyö on ainutkertainen tilaisuus tehdä hyvä ensivaikutelma tulevaisuuden työntekijöihin. Hoitamalla kesätyöasiat vastuullisesti työnantaja voi varmistaa vetovoimansa, kun kilpailu osaavasta työvoimasta kiristyy. Myös suuri yleisö odottaa työnantajilta vastuullisia tekoja. Vastuullinen kesäduuni on työnantajalle mahdollisuus kantaa vastuunsa nuorista – ja kertoa siitä.

Nuorille Vastuullinen kesäduuni -logo on lupaus onnistuneesta kesätyökokemuksesta. Vastuullisessa kesätyössä tienaa omaa rahaa, mutta se myös kehittää nuoren työelämätaitoja ja luo positiivisen kuvan työelämästä. Vastuullinen kesäduuni -kampanjasivusto tarjoaa kesätyönhakijoille myös vinkkejä ja tukea kesätyön löytämiseen ja hakemiseen.

Suomen suurin tavaratalo, Keskisen Kyläkauppa on ollut Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa mukana jo useana vuonna. – Olemme saaneet aina kiitosta kesätyöntekijöiltä juuri kampanjassa mainituista asioista, joten koimme kampanjan heti omaksi jutuksemme, kertoo Kyläkaupan henkilöstöpäällikkö Katri Heikkilä.

Hae kesätöitä Kyläkaupasta tästä linkistä. (huom! omat hakulomakkeet yli- ja alle 18-vuotiaille sekä hotelli- ja ravintola-alalle). Hakuaika 31.5.2020 asti.

Facebook
Twitter
WhatsApp