Ihastuttava Jäämaailma Kyläkaupan Keskustorilla

Kyläkaupan Keskustorille on jo kuudennen kerran rakennettu hartaasti odotettua Jäämaailmaa. Työ alkaa olla nyt viimeistelyä vailla valmis ja lopputulos on maagisen kaunis. Jäämaailmaan pääsee tutustumaan satumaisissa tunnelmissa ensi lauantaista 16.10.2021 alkaen.

Jäämaailman rakentamisessa on tänä vuonna yhtenä pääteemana ollut kierrätys eli siinä on hyödynnetty aiemminkin Kyläkaupan visualistien käytössä olleita materiaaleja ja elementtejä. Kierrätysmateriaalien käyttö ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Jäämaailma olisi samanlainen kuin aiemmin – päinvastoin. Se on jälleen uudenlainen ja entistäkin upeampi. Jäämaailman hienot yksityiskohdat, näyttävä valaistus ja tunnelmallinen äänimaailma houkuttelevat viettämään siellä pitkiäkin toveja – katsottavaa ja ihmeteltävää riittää kaikenikäisille.

Jäämaailma on otollinen paikka myös kuvien ottamiseen – kuvia voi jakaa muiden ihasteltavaksi sosiaalisessa mediassa käyttämällä tägejä #kyläkauppa ja #jäämaailma.

Jäämaailma juhlii avajaisia satumaisissa tunnelmissa
Valtakunnallista satupäivää vietetään 18.10. Sadun nimipäivänä, mutta Kyläkaupan omassa satumaailmassa, Jäämaailmassa, satupäivää juhlitaan jo hieman etukäteen eli Jäämaailman avajaispäivänä, lauantaina 16.10.2021 klo 13-17. Paikalla on satuprinsessoja lukemassa satuja ja tapaamassa pieniä ihailijoitaan. Lapsille on luvassa myös kasvomaalausta. Perheen pienimmät voivat halutessaan myös olla osa satua ja tulla satupäivään pukeutuneena prinsessaksi, prinssiksi tai muuksi suosikkisatuhahmokseen. Satupäivän kunniaksi Jäämaailmassa pääsee myös värittämään satuaiheisia kuvia. Jäämaailman avajaisissa on paikalla myös taikuri Tapio Salomaa. Seitsemänkertainen taikureiden SM-kilpailujen mitalisti esiintyy Keskustorilla tasatunnein klo 13, 15 ja 17. Luvassa on hauskoja ja mukaansatempaavia taikaesityksiä koko perheelle.

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp