Kyläkaupan varastomyymälän katossa roikkuu lentokone. Oranssisiipisen koneen kyljissä on Suomen Ilmavoimien tunnus. Focke-Wulf Stieglitz -lentokone on tehnyt pitkän matkan palatakseen tutuille seuduille.
 
Juuri itsenäistyneessä Suomessa lentokoulutusta oli käytännössä mahdollista saada vain Ilmailuvoimien (myöhemmin Ilmavoimat) piirissä. Järjestäytyneen lentokoulutuksen katsotaan alkaneen Suomen Lentopataljoonan perustamisesta vuonna 1918.

Lentopataljoona muutti syksyllä 1918 Helsingin Santahaminaan, missä Ilmavoimat antoivat lentokoulutusta aina 1920-luvun lopulle saakka. Korvaavaa paikkaa ryhdyttiin etsimään 1920-luvun puolivälissä, koska Santahamina ei soveltunut hyvin esim. maakoneilla tapahtuvaan koulutukseen.

Värikkäidenkin vaiheiden jälkeen Ilmasotakoulu muutti Kauhavalle vuonna 1929. Ensimmäinen koululento lennettiin siellä heinäkuussa. Ilmasotakoulun kalustona on ehtinyt vuosikymmenien aikana olla useita eri lentokonetyyppejä. 1930-luvulla koulutusta annettiin mm. tšekkoslovakialaisilla Letov S 218 Smolik -koneilla ja kotimaisilla VL Viima II -koneilla. Talvisodan jälkeen valmistuivat Valtion Lentokonetehtaalla VL Pyry -harjoitushävittäjät.

1940-luvun alussa tarvittiin uusia koulukoneita täydentämään Ilmasotakoulun konekantaa. Vuonna 1940 saatiin Ruotsin avustuksella ostettua Saksasta 30 Focke-Wulf Fw 44J Stieglitz -konetta. Stieglitz on Saksassa 1930-luvun alussa kehitetty kaksitasoinen, kaksipaikkainen koulutuslentokone.

Ensimmäiset näistä Prahassa valmistetuista koneista saapuivat maahan 25.5.1940, ja viimeiset 15.8.1940. Norjalaiset olivat ostaneet aiemmin 10 Stieglitz-konetta. Saksan miehitettyä Norjan jäivät nämä koneet toimittamatta. Kauppakirjojen perusteella nämä 10 konetta olivat osa Suomeen toimitettua erää.

Vuonna 1944 ostettiin vielä viisi Stieglitz-konetta. Näin Suomessa on ollut yhteensä käytössä 25 ”Stigua”. Ilmavoimat antoi koneille tunnusnumerot SZ-1 – 35. Koneet sijoitettiin jatkokoulutuskoneiksi Lentosotakouluun Kauhavalle. Jatkosodan aikana 1941 – 1944 koneita käytettiin myös Täydennyslentolaivue 35:ssä. Sotien aikana Kauhavalla koulutettiin 900 lentäjää. Stieglitz-koneilla oli tässä urakassa merkittävä rooli.

Sotien jälkeen koneita oli jäljellä 30 kappaletta. Lentosotakoulu jatkoi koneiden käyttämistä, nyt alkeiskoulukoneena VL Viima II -koneiden rinnalla. Koulutuksen lisäksi Stiguja käytettiin myös yhteyskoneina Ilmavoimien lennostoissa.

Lentäjät pitivät Stigun miellyttävistä lento-ominaisuuksista. Stigu oli haluttu kone Viiman jälkeen, ja jotkut taisivat salaa kadehtia Stigulla lentäviä tovereitaan. Mutta kaikki hieno päättyy aikanaan, niin myös kaksitasojen aika sotilasilmailussa. Koneilla lennettiin vielä vuoden 1960 puolella. Jäljellä olevat 20 konetta myytiin huutokaupassa toukokuussa 1960. Siviilirekisteriin päätyi myöhemmin 15 konetta.

Ilmailumuseoyhdistys

Vuonna 1969 perustettu Ilmailumuseoyhdistys ry on valtakunnallinen yhdistys, jonka tarkoituksena on ylläpitää harrastusta suomalaisen ilmailun historiaan ja tukea suomalaisten ilmailumuseoiden toimintaa. Yksi toiminnan muodoista on lentokoneiden entisöinti.

Stieglitz oli yksi vaihtoehto uudeksi entisöintikohteeksi vuonna 1999. Vuonna 2000 pystyttiin testamenttilahjoituksen turvin hankkimaan Hämeenlinnasta Stieglitz. Hankittu kokonaisuus oli kaukana valmiista lentokoneesta. Kauppaan kuului vaurioitunut, ilman verhoiluja oleva runkokehikko, uusvalmisteiset verhoilemattomat siivet ja peräsimet sekä iso määrä erilaisia irto-osia ja varusteita.

Entisöinnin teki Ilmailumuseoyhdistyksen entisöintiryhmä Tiistaikerho. Tiistaikerho kokoontuu joka tiistai Suomen Ilmailumuseon tiloihin Vantaalle puuhaamaan vanhojen lentokoneiden parissa. Lähinnä seniori-ikäisistä koostuvassa Tiistaikerhossa on monen alan osaajia, joita kaikkia yhdistää kiinnostus ilmailuun.

Stigun entisöintiä tekemässä oli henkilöitä, jotka olivat olleet 1950-luvulla Karhumäen lentokonetehtaalla peruskorjaamassa Stieglitz-koneita. Valitettavasti osa entisöintityöhön 10 vuoden ja yli 6000 työtunnin aikana osallistuneista taitajista ei ole enää vuonna 2010 joukossamme näkemässä työn lopputulosta.

Entisöintityön aikana lähes kaikki koneen osat irrotettiin, kunnostettiin ja maalattiin ennen uudelleen asennusta. Siivet ja runko verhoiltiin kankaalla ja lakattiin ennen maalausta. Kangas lentokoneiden pintamateriaalina oli vielä 1930-luvulla hyvin yleistä.

Selvitysten jälkeen päädyttiin olettamaan, että koneen runko on Ilmavoimien SZ-18. Kone maalattiin Ilmavoimien 1950-luvun harjoituskoneväritykseen, johon kuului mm. oranssit siivet.

Tuuriin

Suomalaisten ilmailumuseoiden tilantarve on huutava. Uusia näyttelyneliöitä tarvitaan kipeästi. Kun keskusteluissa kävi selväksi, ettei Suomen Ilmailumuseo voi tällä hetkellä ottaa Stieglitz-konetta näytteille, piti koneelle etsiä uusi sijoituspaikka.

Ilmailumuseoyhdistys halusi koneen paikkaan, missä mahdollisimman moni näkisi sen. Selvitysten jälkeen päädyttiin ehdottamaan yhteistyötä Veljekset Keskisen Kyläkaupalle. Yksi tärkeä tekijä Kyläkaupan valinnassa oli Kauhavan ja Lentosotakoulun läheisyys.

Kyläkauppa suhtautui alusta alkaen myönteisesti yhteistyöhön. Stieglitz koottiin ja ripustettiin Kyläkaupan varastomyymälän kattoon maaliskuussa 2010. Kone on nyt nähtävillä tutuilla kulmilla.