
Miljoona Koiran 10-vuotisjuhlanäyttely Tuurissa
Miljoona Koira on ollut jo yhdeksän vuoden ajan Suomen suurimpien kaikkien rotujen näyttelyiden joukossa yli
Etusivu » Tapahtumat » Sivu 64

Miljoona Koira on ollut jo yhdeksän vuoden ajan Suomen suurimpien kaikkien rotujen näyttelyiden joukossa yli

Urheilutempauksistaan tunnettu töysäläinen Jari Lampi rikkoi Kyläkaupan OnnenKengän ylätasanteella 6.6.2015 sotilasmaastavedon maailmaennätyksen. Uusi ME-tulos on

Menneenä lauantaina Tuurissa jo 13. kerran järjestetty Miljoona Tuning -tapahtuma veti paikalle tuhansittain ihmisiä. Koko

Urheilutempauksistaan tunnettu töysäläinen Jari Lampi aikoo lopettaa maastavetouransa näyttävästi. Tuurin Kyläkaupalla lauantaina 6.6.2015 Jarin tavoitteena

Nuori laulajalupauksen, vasta 12-vuotiaan Matias Mikkosen debyyttialbumi #Dissaa julkaistaan 5.6.2015. Albumi pitää sisällään 10 uutta

Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu on varsinaista kalastuksen ja retkeilyn juhlaa Tuurissa, kun Kyläkaupalla vietetään erä- ja

Miljoona Tuning järjestetään lauantaina 6.6.2015 Tuurissa, Kyläkaupan Ruokapuodin parkkialueella. Tänä vuonna tapahtumaan on otettu mukaan myös ”ameriikan

Jaana Kivimäki ja Satu Ikonen latasivat noin vuosi sitten Facebookiin kuvan, jossa lupasivat kelata pyörätuolilla

Nanson Muotipäivänä lauantaina 23.5. Tavarapuodin Keskustorilla esiteltiin kolmessa muotinäytöksessä Kyläkaupan omien mallien voimin Nanso Casual

Kyläkaupan Keskustori on todellinen tapahtumien keskipiste. Tulevana viikonloppuna se täyttyy jälleen tapahtumista – tällä kertaa
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.