
Antti Ruuskasen pannaripäivä Kyläkaupalla lauantaina
Suomalaisen keihäänheiton kärkinimi Antti Ruuskanen saapuu lauantaina 20.2.2016 klo 12-16 Kyläkaupan urheiluosastolle maistattamaan proteiinipannareita ja
Etusivu » Tapahtumat » Sivu 59

Suomalaisen keihäänheiton kärkinimi Antti Ruuskanen saapuu lauantaina 20.2.2016 klo 12-16 Kyläkaupan urheiluosastolle maistattamaan proteiinipannareita ja

112-päivä on eri turvallisuustoimijoiden yhteinen kampanja arjen turvallisuuden parantamiseksi. Kampanjassa halutaan kiinnittää ihmisten huomio tapaturmien

Mini Miljoona Pilkki on Kyläkaupan järjestämä ilmainen kalastuskilpailu kaikille alakouluikäisille. Tänä vuonna kisaan on pienten

Kyläkaupan urheiluosastolla on lauantaina 6.2. mahdollisuus tavata potkunyrkkeilyn kolminkertainen maailmanmestari Jarkko Jussila. Vaasalainen Jussila on

Matkamessut ja samaan aikaan järjestetyt Caravan-messut kokosivat Messukeskukseen Helsinkiin matkailusta ja matkailuajoneuvoista kiinnostuneita kuluttajia unelmoimaan,

Kuten jo yhdeksänä kesänä aiemmin, Tivoli Sariola saapuu Kyläkaupan hiekkakentälle koko kalustonsa voimin ja muuntuu

Miljoona Koira on ollut jo kymmenen vuoden ajan Suomen suurimpien kaikkien rotujen näyttelyiden joukossa ja

5000 + 5000 + 5000 + 5000 Kyläkaupalla alkaa juhlavuosi. Osakeyhtiönä se on toiminut jo

Viime lauantaina Kyläkaupan Jäämaailman tuntumassa nähtiin ja koettiin Circus Hulluapinan hauskat Kuusikarkelot. Nyt Tirehtööri Tirvaisen

Kahtena seuraavana lauantaina Kyläkaupalla koetaan hauskoja hetkiä, kun Circus Hulluapina saapuu viihdyttämään perheen pienimpiä. Tämän
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.