
Edessä kymmenes kesä täynnä iloa ja riemua – Miljoona Tivoli valtaa Kyläkaupan heinä-elokuussa
Kuten jo yhdeksänä kesänä aiemmin, Tivoli Sariola saapuu Kyläkaupan hiekkakentälle koko kalustonsa voimin ja muuntuu
Etusivu » Tapahtumat » Sivu 60

Kuten jo yhdeksänä kesänä aiemmin, Tivoli Sariola saapuu Kyläkaupan hiekkakentälle koko kalustonsa voimin ja muuntuu

Miljoona Koira on ollut jo kymmenen vuoden ajan Suomen suurimpien kaikkien rotujen näyttelyiden joukossa ja

5000 + 5000 + 5000 + 5000 Kyläkaupalla alkaa juhlavuosi. Osakeyhtiönä se on toiminut jo

Viime lauantaina Kyläkaupan Jäämaailman tuntumassa nähtiin ja koettiin Circus Hulluapinan hauskat Kuusikarkelot. Nyt Tirehtööri Tirvaisen

Kahtena seuraavana lauantaina Kyläkaupalla koetaan hauskoja hetkiä, kun Circus Hulluapina saapuu viihdyttämään perheen pienimpiä. Tämän

Joulupukin reippaat apulaiset, tonttutytöt ovat paikalla Kyläkaupan Jäämaailmassa lauantaisin 11–17 ja sunnuntaisin 12–18 jouluun saakka.

Ensi perjantaina 13.11. kello 17 alkaen Tuurissa vietetään kauppakylän virallista joulunavausta. Kauppakylää valaisevat edellisten vuosien

Kyläkaupassa valmistaudutaan isänpäivään OnnenPyörän merkeissä lauantaina 7.11 klo 12-14. Keskustorin laidalla järjestettävää tapahtumaa isännöi hyvien

Juhlat tulossa, mutta ei mitään päälle pantavaa? Oman tyylin tai edes sen juuri oikean juhla-asun

Kyläkauppa ja Weiste ovat tehneet menestyksekästä yhteistyötä jo vuosikymmeniä. Yhteistyöllä on toteutettu myös tulevana viikonloppuna
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.