
Koko kansan sillipäivät Kyläkaupan Ruokapuodissa
Monelle suomalaiselle odotetuin kesän herkku on uudet perunat ja silli. Kyläkaupassa tähän monipuoliseen kalaan pääsee
Etusivu » Arkistot: kesäkuu 2015 » Sivu 2

Monelle suomalaiselle odotetuin kesän herkku on uudet perunat ja silli. Kyläkaupassa tähän monipuoliseen kalaan pääsee

Kesäkuun alusta asti Kyläkauppa on auennut arkisin ja lauantaisin jo klo 8. Shoppailuaikaa on lisätty

Kesäkuussa 45 vuotta täyttävän Käyttöauton kesäkiertue saapuu 11.-14.6.2015 Kyläkaupan Keskustorille. Käyttöauto tuo Kyläkauppaan esille 12

Miljoona Koira on ollut jo yhdeksän vuoden ajan Suomen suurimpien kaikkien rotujen näyttelyiden joukossa yli

Kevään aikana Kyläkaupan viihde-elektroniikkaosasto on kokenut muodonmuutoksen ja on nyt sesongin alkaessa valmiina vastaanottamaan kesän

Urheilutempauksistaan tunnettu töysäläinen Jari Lampi rikkoi Kyläkaupan OnnenKengän ylätasanteella 6.6.2015 sotilasmaastavedon maailmaennätyksen. Uusi ME-tulos on

Menneenä lauantaina Tuurissa jo 13. kerran järjestetty Miljoona Tuning -tapahtuma veti paikalle tuhansittain ihmisiä. Koko

Urheilutempauksistaan tunnettu töysäläinen Jari Lampi aikoo lopettaa maastavetouransa näyttävästi. Tuurin Kyläkaupalla lauantaina 6.6.2015 Jarin tavoitteena

Nuori laulajalupauksen, vasta 12-vuotiaan Matias Mikkosen debyyttialbumi #Dissaa julkaistaan 5.6.2015. Albumi pitää sisällään 10 uutta

Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu on varsinaista kalastuksen ja retkeilyn juhlaa Tuurissa, kun Kyläkaupalla vietetään erä- ja
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.