Miljoona Tuning ja Miljoona Zetor lauantaina Kyläkaupalla

Tuunatut autot ja legendaariset Zetorit valtaavat Tuurin

Kyläkaupan alueella jo seitsemättä kertaa järjestettävä tuning -tapahtuma on kerännyt vuosi vuodelta enemmän sekä laitettuja autoja että yleisöä. Nähtävää on tuning -väen lisäksi myös asiaan vihkiytymättömille, upeita ja rakkaudella tuunattuja autoja on nautinto katsella, vaikkei niistä mitään tietäsikään. Maallikoille kerrottakoon, että tunnusomaista tuunatuille eli ”viritetyille” autoille ovat erilaiset spoilerit, erikoissisustukset, kori- ja alustamuutokset, värikkäät ja näyttävät maalaukset ja teippaukset, moottorin virittäminen sekä äärimmilleen viety autohifi.

Miljoona Zetor –kiihdytyskilpailu

Zetorinki-kerho järjestää Tuning-alueella Miljoona Zetor kiihdytyskilpailut. Sadan metrin radalla ajetaan kaksi sarjaa, 25A ja 25K. Kilpailussa on sähköinen ajanotto. Kisassa käytettävä tšekkiläisvalmisteinen Zetor on vesijäähdytteinen, kaksisylinterinen ja nelitahtinen traktori. Sen voima perustuu suureen, painavaan vauhtipyörään. Muutenkin massiivisen Zetorin kokonaispaino on ylitse muiden. Zetorin männät liikkuvat peräkkäin, näistä toinen puoli askelta jäljessä.

Kesäkuuna 13 päivänä järjesti Zetorinki-kerho Kurikassa kiihdytyskilpailut, joita seurasi noin tuhat katselijaa. Normaalisarjojen lisäksi ajettiin Luomu-sarja, johon saivat osallistua normaali-Zetorit, ilman säätöjä. A-kuumassa sarjassa voi traktorin kierroksia ruuvata nostaen niitä jopa 3500 kierrokseen. Kisassa kilpailtiin myös sontakuorman vedossa Euroopan mestaruudesta. Ensi vuoden kilpailuja kehitellään kaksipäiväiseksi.

Zetorinki-kerho Kurikassa toimii ympäri vuoden, vaikka aktiivisin kausi ajoittuukin keväästä syksyyn. Toiminta sisältää erilaisiin tapahtumiin osallistumisen, niiden järjestämisen sekä säännölliset yhteiset kokoontumiset. Kerho on perustettu vuonna 2001. Zetorinki-kerhon tarkoitus on kunnostaa ja säilyttää vanhoja Zetoreita ja tuoda niitä nykyajan ihmisten näkyville ja kuuluville. Zetorilla on ollut tärkeä merkitys suomalaisen maatalouselinkeinon kehityksessä jo 1950 luvulta lähtien. Kerhon toiminta on saanut myös kansainvälistä huomiota. Syksyllä 2003 saksalainen televisiokanava kiinnostui zetorinkiläisistä, lähinnä Tapio Puskan omistaman erikoisen saunaratkaisun vuoksi. Puska osti itsellensä vuonna 1998 vanhan saksalaista alkuperää olevan 10 000 litran viskitynnyrin, jonka hän kunnosti Zetorin perässä vedettäväksi saunaksi. Raimo Teräväinen.

zetor.jpg

Kerhon puheenjohtaja Antti-Iisakki Pienimäki istuu vuoden 2009 palkinto-Zetorin ohjaimissa. Arpaonnella voi päästä tämän huippuhienoon kuntoon laitetun Zetorin omistajaksi. Tämä on näytillä Kyläkaupalla, ruokapuodin edessä.

Facebook
Twitter
WhatsApp