Viikonloppuna Tuurissa tarjolla ohjelmaa koko perheelle

Järjestyksessään kymmenes Miljoona Rock nähdään ja koetaan tulevana lauantaina Kyläkaupalla. Lavalla nähdään kova kotimainen kattaus niin Suomessa kuin ulkomaillakin menestyneitä artisteja.

Ilta käynnistyy Eppu Normaalin keikalla, jonka aikana kuullaan huima määrä suomirockin klassikoita. Hieman toisenlaista tunnelmaa tarjoilee toisena esiintyvä Helsingin vampyyreiksikin mainittu The 69 Eyes, joka luottaa pitkällä urallaan luomaansa omintakeiseen tummasävyiseen tyyliinsä.

Kunnon bileet on luvassa, kun Ikurin turbiini Popeda nousee lavalle ja tykittää rock-settinsä  hämärtyvään Tuurin iltaan. Illan kruunaa Suomen rajojen ulkopuolella kaikkien aikojen menestyneimmän suomalasibändin HIMin keikka. Ville Valon johdolla yhtye taikoo taatusti unohtumattoman tunnelman lämpöiseen elokuun yöhön.

Koe Kyläkauppa korkeuksista

Lauantaina Kyläkaupan asiakkailla on huikea tilaisuus nähdä Kyläkaupan ympäristö yläilmoista käsin, kun Janneniskan jättimäinen nosturi saapuu Tuuriin. Klo 11-16 nosturi on Kyläkaupan parkkialueella ja jokaisella on mahdollisuus nousta jopa 90 metrin korkeuteen nousevan korin kyytiin 20 euron hintaan. Illaksi massiivinen nostin siirtyy Miljoona Rock -alueelle nostaen rock-yleisöä yläilmoihin. Nosturin mukana saapuu koulutuksen saanut kuljettaja ja nostot ovat näin täysin turvallisia. Nosturin käytöllä on säävaraus.

Tivolia ja koko perheen konsertti

Miljoona Tivoli on hauskuuttanut lapsiperheitä heinäkuun alusta saakka Kyläkaupalla. Tulevana viikonloppuna on vielä mahdollisuus tulla hurvittelemaan tivolilaitteisiin. Tivoli on alusta saakka ollut ilmainen kaikille alle 15-vuotiaille ja nyt Kyläkauppa tarjoaa kaikille yli 15-vuotiaillekin lahjakortin, joten jokainen  vauvasta vaarin pääsee nyt nauttimaan tivolin huumasta. Lahjakortteja on jaossa Kyläkaupan Tavarapuodin Neuvonnassa sekä Miljoona Tivolin lipunmyynnissä.

Viikonloppu huipentuu Sunnuntaina koko perheen konserttiin, jonka lavalle nousee Robin. Kyläkaupan tapahtuma-alueelle mahtuu runsaasti väkeä ja kaikki halukkaat pääsevätkin varmasti nauttimaan nuoren supertähden keikasta. Lippuja konserttiin myydään Tavarapuodin Neuvonnassa sekä tapahtuma-alueen lipunmyyntipisteistä porttien auetessa sunnuntaina klo 14.00.

Facebook
Twitter
WhatsApp