Tavaratalo Veljekset Keskisen vuoden 2010 tulos verojen jälkeen yltää yli 2,3 miljoonaan euroon. Vuonna 2009 tulos verojen jälkeen oli 1,84 miljoona euroa.
– Olen tyytyväinen, että tekemämme työ kannattavuuden parantamiseksi on tuottanut tulosta. Olemme tehneet paljon työtä tehostaaksemme ostoa ja logistiikkaamme saadaksemme aikaan säästöjä. Myös henkilöstö on ollut hyvin mukana mahdollistamassa tarkoituksenmukaisen työajan tasausjärjestelmän käyttöönoton.
– Tavoitteemme on edelleen säilyttää Suomen halvimman hintatason. Kun asiakaslupaus on kunnossa ja työtä tekevät osaavat ja motivoituneet ihmiset, niin seurauksena syntyy tulosta ja yrityksen eväät vastata kiristyvään hintakilpailuun ovat hyvät. Asiakkaiden eduksi.
– Olemme myös kuuluisia ystävällisestä asiakaspalvelusta, emmekä aio tinkiä siitä jatkossakaan.
Veljekset Keskinen Oy:n myynti oli viime vuonna yli 138 miljoonaa euroa eli verrattuna edelliseen vuoteen kasvua oli yli miljoona euroa.
– Vuoteen 2011 olemme varustautuneet uusilla ideoilla. Olemme sekä Kyläkauppa että matkailukohde. Kehitämme toimintaamme myös jatkossa tämän yhdistelmän kautta.
Olen ylpeä henkilökunnastani ja haluan pitää heistä ja heidän perheistään huolta kuin myös koko seutukuntamme hyvinvoinnista, kiteyttää Keskinen.