Kyläkaupan Ruokapuodissa on mahdollisuus tutustua uuteen luontaisesti gluteenittomaan tuotesarjaan, Wanhan Kanalan leivontatuotesarjaan. Tuote-esittely on perjantaina 22.12.2017 klo 11-17.
– Olen muutaman vuoden ajan pyynnöstä suunnitellut ja toteuttanut muutamia ns. tavallisia leivontaseoksia eräälle suomalaiselle yritykselle, kertoo Wanhan Kanalan emäntä, omien sanojensa mukaan pääkana Jaana Pirttisalo-Mäkelä. – Sain paljon yhteydenottoja kentältä ja pyyntöjä gluteenittomista leivontatuotteista. Jaana pyöritteli ajatusta mielessään vuoden, mietti ainesosia, teki tuotteita, testaili reseptejä ja pyysi asiakkaita kokeilemaan tuotteita ja reseptejä kotioloissa. Rohkaisevan palautteen myötä syntyi Wanhan Kanalan gluteeniton leivontatuotesarja. Sen oli tarkoitus tulla markkinoille vasta vuonna 2018, mutta asiakkaiden toiveesta sarja saatiin markkinoille jo täksi jouluksi.
Saatavilla seitsemän leivontatuotetta
– Koska olen itse moniallergikko, olen suunnitellut tuotteet siten, että ne on helppo tehdä paitsi gluteenittomana, myös laktoosittomana, osa jopa maidottomana sekä ilman kananmunaa, kertoo Jaana. -Olen pyrkinyt tekemään tuotteista sellaisia, että ne sopivat mahdollisimman monelle, hän lisää. Sarjassa on tässä vaiheessa seitsemän tuotetta: Wanhan Kanalan Pannukakku, Wanhan Kanan Saaristolaisleipä, Pääkanan paremmat pullat, Pääkanan konstailematon kakkupohja, Pääkanan Suklaakakku-unelma, Pääkanan tyrnimuffinit ja Pääkanan perinteiset joulupiparit. – Nimet pohjautuvat yrityksemme toimintaan, jonka ytimessä on edelleen kananmunantuotanto, ja lisäksi tilallamme toimii entiseen kanalaan rakennettu juhlatila Wanha Kanala, kertoo Jaana. Osa leivontaseoksista on vaihtuvia kausituotteita ja tuoteperhe on kasvava – vuodenvaihteen aikoihin tulevat markkinoille seuraavat kaksi leivontaseosta.
– Tarkoituksena on ollut luoda sarja, joka on ennen kaikkea helppo ja nopea tehdä itse, maistuu kotona tehdyltä, on lisäaineeton ja säilöntäaineeton, sopii erilaisiin ruokavalioihin, on muuntautumiskykyinen ja lisäksi vielä pakkaukseltaan yksinkertainen, kuvailee Jaana Pirttisalo-Mäkelä. Tuote valmistetaan kokonaisuudessaan Loimaan Niinijoella Haaroisten kylässä, Wanhan Kanalan omissa gluteenittomissa tiloissa. – Wanha Kanala haluaa olla lähellä tuotteen lopullista käyttäjää ja kuunnella toiveita tuotesarjaperheen kasvattamiseksi, kertoo Jaana. Tuotesarja on nyt helposti saatavilla Kyläkaupalta ja Jaana toivottaakin kaikki tervetulleeksi tutustumaan monipuoliseen, käytännölliseen ja herkulliseen sarjaan.