Englantilaisia, käsintehtyjä Morgan-urheiluautoja saapuu Tuuriin osana Morgan-kerhon vierailua alueella. Näitä harvinaisia autoja on Suomessa liikenteessä arvion mukaan alle 30 kappaletta, joten nyt on hyvä tilaisuus päästä ihastelemaan näitä autokaunottaria. Morgan-kerhon jäsenet liikkuvat Tuurin ja Ähtärin alueella perjantaista sunnuntaihin, mutta jäsenten ollessa paikalla Kyläkaupalla, upeat Morganit on pysäköity hotelli OnnenTähden eteen, jossa niitä voi käydä katsomassa.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 110 vuotta ensimmäisen Morgan merkkisen ajoneuvon valmistumisesta. Vuonna 1909 valmistui ensimmäinen Morgan-prototyyppi, yksipaikkainen kolmipyöräinen Peugeotin 2-sylinterisellä moottorilla varustettu kevyt ”cyclecar”, jossa oli sauvaohjaus. Morganin tehdas, Morgan Motor Company valmistaa edelleen sekä rakenteeltaan perinteisiä että moderneja urheiluautoja Malvern Linkin tehtaalla Keski-Englannissa noin 160 hengen voimin. Morganeita valmistetaan vain noin 700 kappaletta vuodessa johtuen valmistuksessa tehtävän käsityön vaatimasta ajasta. Toimitusaika tehtaalta on 1 – 2 vuotta tilauksesta.
Kaikki alkoi kolmipyöräisestä
Morganin historian katsotaan siis alkaneen vuonna 1909 ensimmäisen kolmipyöräisen mallin ja tämän prototyypin kehittämisestä. Kolmipyöräisissä oli nelipyöräisiin nähden se huomattava etu, että kolmipyöräiset verotettiin Englannissa moottoripyörinä eli niiden verotus oli autoja edullisempi, toisin kuin meillä täällä Suomessa. Tämä uusi malli voitti useita kisoja Englannissa ja vuonna 1912 Morganilla ajettiin Brooklandin radalla yhden tunnin ajon nopeusennätys alle 1100 kuution sarjassa, karvan verran alle 60 mailia tunnissa (100 km/h). Morgan klubissa Suomessa on myös yksi vuoden 200x mallin kolmipyöräinen Morgan. Englannissa nämä mallit rekisteröidään nykyään autoina mutta Suomessa edelleen moottoripyörinä. Tämän erikoisuuden voit myös nähdä tulevassa Morgan klubin kokoontumisessa Tuurissa.
Kolmipyöräisiä Morganeita on valmistettu monia eri malleja. Mainittujen yksipaikkaisten ja Grand Prix –mallien lisäksi tehtiin vuosina 1920 – 1933 Aero-mallia, jossa oli ns. aero-lasit, kaksi pientä tuulilasia vierekkäin. Moottoreina oli alussa joko JAP tai MAG. Myöhemmin Aeron sai myös 1096-kuutioisella Blackburnen vesijäähdytteisellä kansiventtiilikoneella, jolloin huippunopeus oli huimat 112 km/h.
Nelipyöräiset mallit
Nelipyöräisiä Morganeita on ollut tuotannossa jo 73 vuotta. Ensimmäinen malli oli tyyppinimeltään 4/4. Neljä sylinteriä, neljä pyörää. Runkopalkit olivat terästä ja korin kehikko saarnipuuta, jonka päälle kiinnitettiin alumiiniset koripellit. Moottorina käytettiin alussa Coventry Climaxin 1122-kuutioista ja siihen oli liitetty nelilovinen Meadows-vaihdelaatikko. Morgan ei ole historiansa aikana valmistanut itse moottoreita tai vaihdelaatikoita vaan ne on hankittu muilta autonvalmistajilta. 4/4-mallisia Morganeita valmistui yhteensä noin 1800 kappaletta vuosina 1936 – 1950 eli hieman yli 100 kappaletta vuodessa. Nykyisin vuosituotanto tällä mallilla on noin 500 kappaletta.
Tämän 4/4 mallin mukaan valmistetaan edelleen traditionaalisen mallista Morgania moottorivaihtoehtojen muuttuessa mutta tyylin säilyessä samana pienin muutoksin. Vanhimmat Morganit erottaa parhaiten etusäleikön muodosta – alussa säleikkö oli pystyasennossa ja myöhemmin siitä tuli nykyinen pyöreä versio.
Johtuen Morganin klassisesta muodosta se tuntuu antavan iloa ja ihastusta maantiellä liikkuessaan. Etenkin perheen nuorimmat tuntuvat samaistuvan tähän ikoniseen malliin vilkuttelemalla autolle iloisina. Morganilla ei ole suunnitelmia muuttaa tämän mallin muotoja tulevaisuudessakaan.

Tuurissa nähdään myös 4/4 isoveli Morgan +8. Tässä mallissa on jo todellista superauton voimaa, kun siihen istutettiin vuonna 1968 Roverin 3,5 litran v8 moottori. Auton huippunopeus oli tuolloin jo 200 km/h. Morganeiden yksi etu moniin muihin autoihin verrattuna on sen kevyt paino. Esimerkiksi 4/4 painaa ainoastaan 800 kiloa. Morgan +8 valmistettiin 36 vuoden aikana yhteensä 6200 kappaletta. +8 valmistus aloitettiin uudelleen vuonna 2015 ja sen tuotanto kesti 4 vuotta.
Morganin modernia tyyliä edustaa Aero, josta on useita eri malleja. Runko tehtiin nyt teräspalkkien sijasta liimatusta ja niitatusta alumiinirungosta. Saarnipuuta löytyy edelleen korin rakenteista ja sivuprofiili on tyypillinen Morganille. Voiman lähteenä on viime vuoteen saakka ollut BMWn 4,4, ja 4,8 litran moottorit. Tehoa 4,4 litran koneesta löytyi jo 286 hevosvoimaa eli teho/paino suhde on kohdallaan. Aeron tuotanto aloitettiin vuonna 2001 ja viimeinen Aero lähti tehtaalta viime vuonna. Morgan lopetti kaikkien v8 mallien valmistamisen johtuen mm. uusista päästönormeista.

Morgan Aero edustaa modernimpaa Morgania. Tämä Morgan on vuodelta 2003.
Ja tuotanto jatkuu
Morganeita valmistetaan edelleen vain tilauksesta ja suurelta osin perinteisenä käsityönä. Rungot tulevat alihankkijalta, samoin superform-tekniikalla valmistetut alumiinilokasuojat, joiden valmistus aikaisemmin oli käsityönä erittäin hidasta. Yhden perinteisen auton valmistusaika onkin pudonnut 12 viikosta noin kolmeen viikkoon. Vuosituotanto on kaikkiaan nyt noin 800 auton luokkaa ja odotusaika tilauksesta noin 1 – 2 vuotta. Tuotantoon on tullut uusi vähäpäästöinen Plus Six, jossa on voimanlähteenä BMWn 6 sylinterinen turboahdettu moottori ja tehoakin löytyy 335 hp eli jalkoihin ei tienpäällä jää. Perineteistä 4/4 valmistetaan edelleen eri malleina ja moottorivaihtoehdoilla.
Suomen Morgan Klubi toiminnassa
Suomessa Morgan klubi on ollut toiminnassa jo yli kaksikymmentä vuotta. Reksiteröityjä Morganeita on alle 20, mikä on eurooppalaisen mittapuun mukaan erittäin alhainen määrä. Osasyynä varmaan on ollut sekä maahantuojan puute että Suomen autoverotus.

Morganit osallistuivat Lahden Classic Motor Show tapahtumaan 5 auton voimalla. Vasemmalla vuoden 2011 Morgan 4/4 ja keskellä Morgan +8 vuosimallia 1982. Molemmat autot ovat myös nähtävissä Tuurissa.
Klubin toiminta on pääosin teknisen tiedon vaihtamista, vuosittaisten Morgan kokoontumisten järjestämistä ja muihin klassikkotapahtumiin osallistumista. Viimeksi klubi osallistui Lahden Classic Motor Show tapahtumaan toukokuun alussa. Tämän vuoden vuosittaisen Morgan kokoontumisen tapahtumapaikaksi valittiin Tuuri.
Mikäli Morganit kiinnostavat, lue lisää:
www.morganclubfinland.com
http://www.morgan-motor.co.uk/
Teksti: Kari Nettamo, Arto Peltonen