Maanantaina 11.2. Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin ensihoito ja Etelä-Pohjanmaan Pelastuslaitos haluavat muistuttaa ihmisiä arjen turvallisuudesta. Valtakunnallisena 112-päivänä klo 12-18 Kyläkaupan etupihalla alueen turvallisuusviranomaiset esittelevät palokunnan ja ambulanssin toimintaa, kertovat arjen turvallisuudesta sekä opastavat ihmisiä ehkäisemään erilaisia vaaratilanteita ja toimimaan oikein mahdollisissa hätätilanteissa. Kyläkaupan Tavarapuodin etupihalla on esittelyssä muun muassa palokunnan sammutusauto sekä ambulanssi. Näytillä oleva pelastuskalusto ja henkilöt ovat hälytysvalmiudessa myös päivän aikana.
112-päivä tähtää arjen turvallisuuteen
112-päivä on valtakunnallinen hätänumeropäivä, jolloin puhutaan arjen turvallisuudesta ja siitä, miten jokainen voi osaltaan huolehtia omasta ja lähipiirinsä turvallisuudesta. Monet tapaturmat, tulipalot ja rikokset on vältettävissä suunnitelmallisella toiminnalla. Päivän tarkoituksena on opastaa ihmisiä tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään erilaisia vaaratilanteita sekä opastaa heitä aktiiviseen ja vastuulliseen toimintaan mahdollisissa hätätilanteissa.112-päivä muistuttaa tietysti myös hätänumerosta 112 ja siitä, että tämä numero toimii kaikissa EU-maissa. Päivää on vietetty Suomessa jo vuodesta 1997 ja se on osa Euroopan yhteistä 112-päivää.