
Näe rallin suomenmestaruussarjaa Tuurissa maaliskuussa
Alavuden Urheiluautoilijat järjestää SM Tuuri Rallin Ralli SM on suomalaisen autourheilun huippusarja, joka nauttii myös

Alavuden Urheiluautoilijat järjestää SM Tuuri Rallin Ralli SM on suomalaisen autourheilun huippusarja, joka nauttii myös

Kyläkaupassa ilotulitemyynti käynnistyy keskiviikkona 27.12. ja myyntiaikaa on uuden vuoden aattoon 31.12.2023 saakka. Kyläkauppa on

Miljoona Tivolin ainutlaatuinen tarina alkoi vuonna 2007. Siitä lähtien Tivoli Sariola on toiminut Miljoona Tivolina

Jos etsit sopivaa joululahjaa tosipelaajalle, jonkin elokuvan tai TV-sarjan hard core -fanille tai olet itse

Kyläkaupan joulukukkamyynti palvelee asiakkaita tänä vuonna Ruokapuodin Kauppakadulla. Joulukukkamyynnin runsaissa valikoimissa ovat muun muassa laadukkaat

Kyläkauppa on koko kansan viihtymiskeskus, jossa vietetään aikaa, tavataan tuttuja ja nautitaan tunnelmasta ikään katsomatta.

Kyläkaupalla vietetään perinteistä joulunavausta lauantaina 11.11.2023. Ohjelmaa järjestetään tuttuun tapaan Kyläkaupan etupihalla, punaisen sisäänkäynnin ja

Jäämaailmassa lapsille kasvomaalauksia satuprinsessan tekemänä la 12.10. ja 19.10. klo 13-17.

Kyläkauppa järjestää 18.-24.10.2023 huikean kampanjaviikon, Brand Weekin. Sen pääosassa ovat Kyläkaupan laajoissa valikoimissa olevat brändit,

Jäämaailmassa lapsille kasvomaalauksia satuprinsessan tekemänä la 2.3. klo 12-16
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.