Siemenperunat kätevästi Kyläkaupan Taimimyymälästä

Lähestyvä perunan istutuskausi on otettu huomioon myös Kyläkaupan Taimimyymälässä. Siemenperunavalikoima on parhaimmillaan ja perjantaina 29.4. kello 10-16 Taimimyymälässä on paikalla  Anna-Sofia Rajala Pohjoisen Kantaperunalta auttamaan lajikevalinnoissa. Häneltä voi myös kysellä mahdollisista ongelmista perunamaalla. –Perunalajike valitaan aina käyttötarkoituksen mukaan, kertoo Anna-Sofia. –Suurin merkitys lajikevalinnassa on sillä, haluaako perunoita syödä ainoastaan suoraan perunamaalta, vai pitääkö niillä olla myös hyvä säilyvyys perunakellarissa, hän lisää.

Lajikkeissa riittää valinnanvaraa

Anna-Sofia Rajala kertoo perunalajikevalikoiman muuttuneen viime vuosina hyvin paljon. –Vanhoja suosikkilajikkeita, esimerkiksi Van Gogh, Victoria ja Pito, on lopetettu ja uusia putkahtelee markkinoille nopeasti, Anna-Sofia kertoo. –Uutuuslajikkeilla on hyvät tautikestävyydet ja satotasot ovat huomattavasti parempia kuin vanhoilla lajikkeilla. Ja tottakai niiden pitää olla myös hyvänmakuisia, hän lisää.

Uutuuslajikkeista Anna-Sofia nostaa esimerkkinä Colomban. -Sen suosio on viime vuosina noussut raketin lailla. Colomba muodostaa sadon nopeasti ja säilyy siitä huolimatta varastossa läpi talven, ylistää Anna-Sofia. -Sen tärkkelysprosentti on alhainen eli sen perusteella se luokitellaan kiinteäksi perunaksi. Kuitenkin Colomban mallon rakenne on pehmeä ja siitä saa tehtyä myös kuohkean perunamuusin. Colomballa kaikki onnistuu ja sen vuoksi se luokitellaankin yleisperunaksi.

Lajikevalikoimasta löytyy uutuuslajike Colomban lisäksi esimerkiksi Suomen suosituin varhaisperuna ja erityisen viljelyvarma lajike Timo, rutonkestävä yleisperuna Opera ja herkullinen muusiperuna Calle (Challenger). Mukana ovat edelleen vanhat suosikkilajikkeet Siikli ja Nicola. Uudempia lajikkeita ovat herkkuperuna Annabelle sekä uuniperuna Mozart. -Kaikki siemenemme ovat kotimaista tuotantoa ja ne ovat tutkitusti tautipuhdasta siemenperunaa. Kaikkia näitä herkullisia lajikkeita saa hankittua Kyläkaupasta, kertoo Anna-Sofia Rajala.

Perjantaisten perunavinkkien lisäksi Taimimyymälässä on lauantaina 30.4. tarjolla vinkkejä kasvimaan hoitoon. Hannes Pekkarinen Scheteligiltä on paikalla kello 10-14 kertomassa ammattilaisten vinkkejä onnistuneen sadon saamiseksi.

Facebook
Twitter
WhatsApp