Foxilla keväällä 2014 alkavan rojua, rojua -viihdeohjelman asiantuntijoina nähdään taide-asiantuntija Pauliina Laitinen-Laiho, design-kauppias Jouko Rekola ja romukauppias Jari Kortesoja. Tämä kolmikko kiertää ympäri suomea arvioimassa ihmisten tavaroiden arvoa. Tuurissa arviointitilaisuus järjestetään 26. – 27.10. Lisäksi tilaisuuksia on Kuopiossa, Helsingissä ja Vaasassa. Tervetuloa mukaan arvioittamaan rojusi!
Taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Laiho arvioi ohjelmassa katsojien omistamia taideteoksia. Hän kannustaa katsojia tuomaan arvioitavaksi kaikenlaisia teoksia. – Jokaisella teoksella on tarinansa ja arvonsa. Arvo voi olla esimerkiksi pelkästään sisustuksellinen, kertoo Pauliina.
Desing-kauppias Jouko Rekolaa kiinnostaa kaikki kodin sisustukseen liittyvät tavarat: erityisesti suomalaisten huippumuotoilijoiden suunnittelemat valaisimet, huonekalut sekä lasiesineet. – Useimmiten jotkut esineet kotona eivät kerro mitään erityistä omistajalleen, ja ne heitetään pois tajuamatta niiden olevan hyvää ja arvokasta tavaraa, kertoo Jouko.
Romukauppias Jari Kortesoja on Suomen Romukauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja. Jari etsii romuaarteita, jotka ovat mahdollisimman isoja ja painavia esineitä, aina leikkuupuimurista jätemetalliin. – Kannattaa katsoa nurkkiinsa. Sieltä voi löytyä painaviakin aarteita. Esimerkiksi kupari ja alumiini ovat tällä hetkellä arvokkaita ja siksi romukauppiaiden mieleen, vinkkaa Jari.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen mukaan ohjelmaan osoitteessa www.kassette.fi/rojuarojua.