
Lemmikkeihin panostetaan yhä enemmän
Koira on ollut ihmisen paras ystävä jo siitä asti kun ihminen oppi tulenteon, mutta vasta
Etusivu » Ajankohtaista

Koira on ollut ihmisen paras ystävä jo siitä asti kun ihminen oppi tulenteon, mutta vasta

Tuurissa arvostellaan lähes 2200 koiraa Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri järjestää jo seitsemännen kerran kaikkien rotujen kansallisen Miljoona

Kyläkaupan Ruokapuodissa järjestettiin viime viikon perjantaina 25.5. jo perinteeksi muodostunut Atrian koko kansan grillijuhla, mikä

Kyläkaupan hevostapahtuma järjestettiin lauantaina 26.5. Kyläkaupan Tavarapuodin pihassa. Ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma keräsi paikalle suuren

M.A.S.I Company Oy on Pohjois-Euroopan suurin farkkuja valmistava yritys, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Keiteleellä ja Virossa.

Miljoona Rockin lipunmyynti jo kovassa vauhdissa Elokuussa Miljoona Rock -lavalle nousee fanien rakastama pohjalainen rääväsuuyhtye

Atria – koko kansan grillijuhla avaa grillikauden Tulevana perjantaina 25.5. vietetään Kyläkaupalla jälleen ilmaista Atria

Lauantaina 26.5. klo 11-17 Pihapuodin etupihalla vierailee Etelä-Pohjanmaan Pelastuslaitoksen Töysän VPK. VPK esittelee omaa ja

Kyläkaupan hevostapahtuma järjestetään lauantaina 26.5. klo 10-14 Kyläkaupan Tavarapuodin pihassa. Tapahtumassa alan harrastajat ja taitajat

Tulevana kesänä Nelonen lomailee jälleen Tuurissa kesällä 2012. Kahtena viime kesänä kuvattu suosittu sarja saa
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.