Mitä kuuluu Karille?

Kari Salmelainen aloittaa laivoilla uuden parinhakuleikin aikuisille ”Särkyneen sydämen majatalo” (Broken Hearts Inn). Leikissä on mukana neljä nais- ja neljä mieskaverusta, joista toiselle ollaan yhdessä hakemassa kumppania.

Kaveri toimii puhemiehenä ja  yrittää saada kaverin hyvät puolet esiin. Porukasta arvotaan leikkijät eri rooleihin pelikortteja vetämällä. Herttaässä puhemiehineen pääsee valitsijan paikalle ja esittämään kysymyksiä Karin avustuksella. Leikki on hulvattoman hauska, olemme testanneet sitä kaveriporukassa, Kari kertoo.

Tulemme syyskuun alussa Tuurin Kyläkauppaan keskiviikkotanssien yhteydessä ottamaan ilmoittautumisia vastaan, Kari lisää. Leikkiin voi ilmoittaa kaverin, tai vaikka itsensä. Risteilyt tapahtuvat syksyn aikana TallinkSiljan Baltic Princes ja Europa laivoilla.

Laivoilla tapahtuvat senssit tallennetaan ja parin viikon päästä ohjelman voi nähdä netistä meidän omalla  kanavallamme  ”senioritv.fi” .

Samalla nettisivulla on myös mahdollisuus ilmoittautua leikkiin mukaan, jos et satu piipahtamaan Tuurissa ko. päivinä.

Nyt on erittäin hyvä syy tulla risteilylle, koska leikkiin osallistumalla on paljon suuremmat mahdollisuudet löytää laivalta vaikka se loppuelämän kumppani. Meillä on muutamia ilmaisia ristelylippujakin leikkiin ilmoittautuneille Tuurissa tarjolla, hehkuttaa Kari.

– Eihän tästä yksinäisten auttajan imagosta oikein eroon pääse, niin ajattelin, että miksi sitten pitäisikään, joten aloitetaan taas, Kari vielä heittää, pilke silmäkulmassa.

Facebook
Twitter
WhatsApp