Miljoona Tuning -tapahtuma keräsi paikalle ennätysyleisön

Kuumaa tunnelmaa Tuurissa

tuning-voittaja-2011

Menneenä lauantaina Kyläkaupan pihalla komeili kilpaa kiiltävät autot ja kumi savusi, kun Kyläkaupalla järjestettiin jo yhdeksättä kertaa ilmainen Miljoona Tuning –tapahtuma, sekä ensimmäistä kertaa kilpailtava Tuuri Drifting.

Kuumaakin kuumempi sää kokosi näyttävien autojen lisäksi paikalle ennätysmäärän yleisöä. Autoharrastajien lisäksi tapahtuma houkutteli paikalle valtavan määrän kesälomalaisia, sillä vaikka ei autoista ja niiden tekniikasta mitään ymmärtäisikään, nähtävää ja kuultavaa riitti koko perheelle. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin lisäksi MaxBoom -äänenpaine ja Emma –äänenlaatu osakilpailut. Paikalla oli myös suuri määrä alan erikoismyyjiä ja esittelijöitä. Yleisön viihtyvyyden kruunasi kauniit Axe –tytöt vauhdikkailla esityksillään.

Tiukka kilpailu ennätysmäisistä palkinnoista

Miljoona Tuning -näyttelyssä nähtiin yli 50 rakkaudella ja taidolla tuunattua näyttelyautoa. Tunnusomaista autoille oli lähes poikkeuksetta erilaiset spoilerit, erikoissisustukset, näyttävät hifilaitteet, kori- ja alustamuutokset, värikkäät maalaukset ja tekniikan virittäminen. Kilpailu oli kärjen osalta tiukka ja nelihenkinen tuomaristo joutuikin kovan paikan eteen arvostellessaan tarkasti tekniikkaa, korimuutoksia, sisustaa ja viimeistelyä. Tuomaristossa oli tänä vuonna Veljekset Keskiseltä Aki Vierunketo, Tuukka Erkkilä Tuning.fi – lehdestä Jape Tiitinen GTi-Magazine –lehdestä ja Miikka Hakola Nissan Finlandilta.

Tuomaristo valitsi tiukan neuvottelun päätteeksi voittajaksi Tero Muotkan Kouvolasta autonaan Honda Civic. Palkinnoksi hän sai 1200 euron lahjakortin Kyläkauppaan. Kilpailun toinen ja kolmas saivat 600 euron ja 300 euron lahjakortin Kyläkauppaan ja lisäksi kilpailun viisi parasta palkittiin lähes 200 euron arvoisella Axe:n ja Turtle Wax:n tuotepalkintosetillä. Kilpailun muuta palkitut ovat; 2. Harri Saari Helsingistä, autona Dodge Challenger, 3. Arto Karinen Iivedeltä, autona Ford Escort, 4. Tom Knös Sulvasta, autona Toyota Supra ja 5. Timo Mäkinen Kouvolasta, autona BMW E92.

Yleisö sai osallistua myös arvosteluun äänestämällä yleisön suosikin. Kilpailu kärjessä oli erittäin tasainen, mutta yksi oli selvästi ylitse muiden. Yleisö äänestyksen voittaja on myös koko kilpailun voittanut Tero Muotka Kouvolasta.

Tuuri Drifting kiinnosti yleisöä

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Tuuri Drifting järjestettiin yhteistyössä Suomen Drifting ry:n kanssa. Ilmainen Kyläkaupan parkkialueella järjestettävä kilpailu antoi ennen kaikkea yleisölle tilaisuuden tutustua normaalisti suljetuilla autoradoilla nähtävään lajiin. Näyttävät autot, savuava kumi ja hurjat äänet olivat oleellinen osa tapahtumaa. Kilpailijoita FPDA:n toisessa osakilpailussa oli 23. Ennakkosuosikin asemasta nauttinut Mikko Viitala joutui rengasvian vuoksi väistymään kärkisijoilta jääden lopulta kuudennelle sijalle. Ensimmäiseksi pariajona ajetussa kilpailussa sijoittui Henri Haanpää, VUA, autonaan Toyota Cresta JZX90, toiseksi ylsi Janne Veikka, HyUA, Nissan Silvia S14.5 ja kolmanneksi sijoittui Janne Leinonen, KUA, Nissan Silvia K´s S14. Tarkemmat tulokset osoitteesta www.tuuri.fi.

Myös Tuuri-ohjelman kuvausryhmä oli paikalla Miljoona Tuning & Drifting tapahtumassa. Seuraavan kerran Tuurissa kuvataan juhannuksen jälkeen ja siitä kuvaukset jatkuvatkin yhtäjaksoisesti heinäkuun loppuun saakka.

Facebook
Twitter
WhatsApp