Lasten odotetuin kesän kohokohta on jälleen Miljoona Tivoli. Tivoli Sariolan kaikki laitteet muuntuivat jälleen Miljoona Tivoliksi, joka aukeaa koko perheen iloksi sunnuntaina 7.7. klo 12. Hurvitella voi aina heinäkuun 31.päivään saakka joka päivä klo 12-18.
Miljoona Tivoli sijaitsee Ruokapuodin P-alueen läheisyydessä. Kattavasta laite- ja pelivalikoimasta jokainen voi löytää oman suosikkinsa. Nähtävää ja koettavaa riittää huimista mahanpohjaa kirpaisevista laitteista aina perheen pienimmille suunnattuihin vekottimiin. Ilmainen Miljoona Tivoli -seteli alle 13-vuotiaille löytyy tämän lehden sivuilta Kyläkaupan mainoksien yhteydestä. Yksi iloinen ”yllätys” tulee olemaan ilmainen sisäänpääsy Mini Miljoona Rockiin. Loppu onkin sitten yllätystä.
Ilmainen elämysajelu Kesäjunalla
Tuurin Kauppakylän asiakkaat saavat jo neljättä kesää nauttia Tuurin omasta Kesäjunasta, joka on asiakkaiden käytössä elokuun 4. päivään saakka.
Ilmaisen elämysajelun reitti kiertää Tavarapuodin edestä OnnenTähden eteen, Onnela-karavaanarialueen kautta Pihapuotiin ja sieltä takaisin Kyläkaupan Tavarapuodin eteen. Jokaiselta pysäkiltä voi nousta Tuurin kesäjunan kyytiin, mikäli siinä on tilaa. Juna lähtee kierrokselle Kyläkaupan Tavarapuodin edestä tasatunnein ja puolelta ma-pe 11-14 ja 15-18.30, la 11-17.30 ja su 12-17.30.
Jo aikaisempina kesinä suosituksi nousseet opastetut elämysajelut saavat jatkoa. Tori-isäntänäkin toimiva Jamo Niemi vierailee Kesäjunassa aina keskiviikkoisin klo 13 ja 15 koko heinäkuun ajan.
Iloista markkinatunnelmaa Tuurissa
Tänäkin vuonna myös Kyläkaupan Kesätori ilahduttaa ostosmatkalaisia. Iloisen rento Kesätori on täynnä mahtavia löytöjä loman viettoon ja edullisia tuliaisia kotiin. Tavarapuodin edessä sijaitseva Kesätori palvelee asiakkaita vaihtuvalla valikoimalla aina elokuun 25. päivään saakka.
Kyläkaupan kesä on täynnä mitä hauskimpia tapahtumia ja elämyksiä koko perheelle. Kesätorilla järjestetään muun muassa vaihtuvia Atria-kilpailuja heinäkuussa tiistaisin klo 13 ja 15 sekä esitetään elävää musiikkia torstaisin klo 13 ja 15. Lisää Kyläkaupan tapahtumista osoitteesta tuuri.fi.