Miljoona Rock

Tuurissa rokataan kahdeksannen kerran

Miljoona Rockin lavalle nousee tulevana lauantaina 23.7. nuoria tähtiä sekä vanhoja konkareita. Suurimpana nimenä nähdään jäähyväiskiertueellaan oleva, viimeistä kertaa Suomessa nähtävä Scorpions. Bändin jäsenet viihtyvät erityisen hyvin Tuurissa, jonne he halusivat palata vielä kerran.

jenni_vartiainen

Vahvaa suomalaista osaamista edustaa Jenni Vartiainen, joka on tämän hetken valovoimaisin kotimainen artisti. Jenni on kahminut palkintoja sekä äänitteistään että live-esiintymisistään. Levynmyynti kertoo omasta puolestaan naisen menestyksestä, viimeisintä Seili -albumia on myyty jo pitkästi yli satatuhatta kappaletta.

Myös kansainvälisesti menestynyt Negative nähdään Miljoona Rockin lavalla keulakuvansa Jonne Aaronin johdolla. Yhtye on noussut kovalla työllä suomalaisen ja eurooppalaisen rock-yleisön tietoisuuteen ja vakiinnuttanut asemansa keikkalavojen suosikkina. Jonne Aaron on ollut lisäksi tuottamassa veljensä Villen Flinch -bändin musiikkia. Flinch nähdään niin ikään lauantaina Miljoona Rockissa.

Lippuja myyty ennätysmäärä ennakkoon

Miljoona Rock -lippuja on myyty ennakkoon ennätysmäärä aikaisempiin vuosiin verrattuna. Miljoona Rock 2011 järjestetään aikaisempien vuosien tapaan Kyläkaupan parkkialueella ja tälläkin kertaa puitteet ovat valtavat. Tapahtuma-alueella on jättimäinen esiintymislava, K-18 anniskelualue, jossa erillinen vaahtobile-alue sekä tietenkin paljon tilaa nauttia rokkikonsertista, ruokaa ja juomaa myyviä kojuja ja tietenkin wc-alueet. Anniskelualueella olevia hemmotellaan kunnolla, sillä kyseiseltä alueelta ei tarvitse poistua edes artisteja katsomaan.

Miljoona Rock –lippuja voi ostaa ennakkoon Kyläkaupan Neuvonnasta sekä lauantaina alkaen klo 14 Miljoona Rock –alueen porteilta. Miljoona Rockin lipun hinta on 60 euroa. Miljoona Rock -lipulla sisäänpääsy myös Mini Miljoona Rockiin.

Tarkka Miljoona Rockin aikataulu ja tarkempaa tietoa tapahtumasta osoitteesta www.miljoonarock.fi.

Mini Miljoona Rock rokkaa kahden bändin voimalla

Hevisaurus on suomalainen, lapsille suunnattu heavy metal -yhtye, joka perustettiin tarkoituksena tuoda lapsille ja lapsenmieliselle laadukasta musiikkia – tässä tapauksessa laadukasta lasten hevimusiikkia. Vaikka Hevisaurusten ulkonäkö viehättää ja jopa hieman pelottaa varsinkin perheen pienempiä, on silti kyseessä laadukasta musiikkia lasten ehdoilla.

Moottorin Jyrinä on vuonna 2000 perustettu helsinkiläisbändi, joka soittaa niin ikään heavy metal-musiikkia lapsille. Bändin ohjelmistoon kuuluu heavyn klassikot sekä heidän oma tuotanto lapsille sopivaan vuorokauden aikaan sekä lava-show, jossa on huomioitu muun muassa musiikin äänenvoimakkuus.

Mini Miljoona Rock järjestetään Kyläkaupan alueella tulevana lauantaina 23. heinäkuuta varsinaisena Miljoona Rock -päivänä. Liput Mini Miljoona Rockiin maksavat vain 10 euroa. Lippuja on myynnissä Kyläkaupan neuvonnassa sekä tapahtuma-alueen portilta. Alle 2-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Varsinainen Miljoona Rock -lippu oikeuttaa sisäänpääsyn Mini Miljoona Rockiin. Mini Miljoona Rock -alueen portit avataan klo 14. Moottorin jyrinä esiintyy klo 15 ja Hevisaurus nousee lavalle klo 16. Lisätietoa Mini Miljoona Rockista osoitteesta www.miljoonarock.fi.

Facebook
Twitter
WhatsApp