Määrätietoinen luonteenkehittäminen luo vahvan kivijalan oikeudenmukaiselle johtajuudelle ja rakentavalle isyydelle

Minulle oli suuri ilo tulla viime marraskuussa isäksi 46-vuotiaana. Se oli mielestäni omalla kohdallani juuri oikea ikä. Olin ehtinyt näiden aiempien vuosien aikana näkemään ja kokemaan yhdelle ihmiselle ihan kiitettävästi erilaisia asioita, oppimaan toisilta ja analysoimaan muiden luonteenpiirteitä peilaten niistä hyvät piirteet itselleni ja voimistaen niitä tietoisesti koko ajan.

Uskon olevani luonteeltani hyvä isä, koska olen pyrkinyt kehittämään sitä tietoisesti jo lähes kolmekymmentä vuotta. Niistä 27 vuotta Kyläkaupan palveluksessa ja niistä jo 20 vuotta sen kapteenina.

Luonne on ihmisen tärkein ominaisuus

Luonne on jokaisen ihmisen tärkein ominaisuus. Luonteemme muodostuu arvoista (itselle tärkeimmät asiat), periaatteista (ehdottomat ja joustamattomat arvot) ja luonteenpiirteistä (perityt ja opitut käyttäytymistavat), jotka ohjaavat elämämme kulkua kompassin tavoin ja tulkitsevat sen tarkoitusta. Periaatteiden ja arvojen perusteella ihmiselle muotoutuu sisimpäänsä inhimillinen ymmärrys oikeasta ja väärästä. Vasta luonteen kehittymisen myötä ihminen on kykenevä kokemaan aitoa, vilpitöntä onnellisuutta ja täyttymystä elämässään. Vastoinkäymiset elämän poluilla ovat parhaita katalysaattoreita luonteen kehittymiselle. Vaikeudet kasvattavat luonnetta. Ne tulee nähdä loistavina mahdollisuuksina, ja ne on tehty voitettaviksi.

Vauva

Vesa Keskinen tuli isäksi 46-vuotiaana. Vesa uskoo, että määrätietoinen luonteenkehittäminen luo vahvan kivijalan isyydelle.

Luonteen kehittäminen on elämänpituinen projekti, jota ei tarvitse katua

Omaa luonnettaan voi alata kehittämään koska tahansa ja sen kehittämistä voi jatkaa koko loppuelämän. Täydellistä luonnetta ei ole olemassa – meidän jokaisen luonteessamme on lukuisia osa-alueita, joita voimme kehittää. Luonteen kehittämisen ensimmäinen ja samalla tärkein askel on määritellä oman luonteen perusrakennusaineet – arvot,  periaatteet ja luonteenpiirteet. Jos niitä ei ole määritelty, niin ei niitä voi silloin myöskään tietoisesti ryhtyä kehittämään.

Oman luonteen rakennusaineiden määritteleminen ei suinkaan ole helppoa. Pelkästään motivoidakseni itseäni päätin laittaa syntymäpäiväni kolme lukua (13.7.67) luonteeni tärkeimpien rakennusaineiden lukumääriksi: 13 arvoa, 7 periaatetta ja 67 luonteenpiirrettä.

Oma luonteeni pohditutti. Millainen olen, millainen haluan olla ja mitä piirteitä haluan luonteessani kehittää. Mietin ja analysoin näitä 13:a, 7:ää ja 67:ää sanaa lukuisia tunteja ennen kuin lukitsin ne. Ne ovat luonteeni rakennusaineet. On helppo elää niihin sitoutuen ja niitä vaalien ja kehittäen.

13 ARVOANI (arvot = itselle tärkeimmät asiat)
Elämänasenne. Luovuus. Läheiset. Opiskelu. Perhe. Rakkaus. Tavoitteet. Terveys. Tulevaisuus. Työ. Työkaverit. Vapaa-aika. Vapaus

7 periaatettani (periaatteet = ehdottomat ja joustamattomat arvot)
Oikeudenmukaisuus. Positiivisuus. Rehellisyys. Rohkeus. Suvaitsevuus. Tasa-arvoisuus. Ystävällisyys.

Arvoni ja periaatteeni pystyn kohtalaisen varmasti muistamaan ulkoa, mutta alla oleva luonteenpiirrelistaani en. Siksi olenkin tehnyt arvoistani, periaatteistani ja luonteenpiirteistäni ”huoneentaulun”, jonka avulla voin virkistää muistiani.

Luonteenpiirrelistani tuntuu varmasti monen mielestä loputtoman pitkältä. Voin vakuuttaa, että sen lukeminen on huomattavasti helpompi temppu kuin sen kriittinen laatiminen oli. Puhumattakaan luonteenpiirteitteni kehittämisestä tänään ja tulevaisuudessa. Edessäni on loppuelämänmittainen haaste.

Luonteenpiirteiden lukumäärä yllätti

Luulin aluksi, että luonteestani olisi lähes mahdotonta löytää 67 luonteenpiirrettä. Sellaisia luonteenpiirteitä, jotka itse tiedän omaavani ja joita haluan kehittää. Kaiken kaikkiaan löysin hämmästyksekseni itsestäni lähes kaksi sataa luonteenpiirrettä. Ensimmäisenä poistin luonnollisesti listalta ne, jotka haluan poistaa myös luonteestani eli negatiiviset luonteenpiirteeni. Niitä oli pettymyksekseni yllättävän monta eli kehitettävää riittää silläkin saralla. Sen jälkeen rajasin määrän ensin sataan ja sitten 67 kappaleeseen. Sataan pääsin kohtalaisen helposti, mutta viimeisen 33 luonteenpiirteen poistaminen ei sitten ihan niin helppoa ollutkaan. Seuraavaksi valitsin näistä sadasta myönteisistä luonteenpiirteestäni 67 piirrettä, jotka omasta mielestäni ovat vahvimpia ja ne, jotka eivät ole vahvoja, mutta joissa haluan kehittyä.

67 luonteenpiirrettäni (luonteenpiirteet = perityt ja opitut käyttäytymistavat)
Aito. Aktiivinen. Aloitteellinen. Analysoiva. Auttamishaluinen. Avoin. Empaattinen. Ennakkoluuloton. Herkkä. Huomaavainen. Huomioiva. Hyväntahtoinen. Inspiroiva. Innostava. Innostunut. Innostuva. Intuitiivinen. Itsekurinalainen. Joustava. Kannustava. Kekseliäs. Kohtelias. Kuunteleva. Kyseenalaistava. Kärsivällinen. Luotettava. Lämminhenkinen. Luova. Mietiskelevä. Määrätietoinen. Näkemyksellinen. Oikeudenmukainen. Oivaltava. Omaperäinen. Oppimishaluinen. Periksiantamaton. Perusteellinen. Positiivinen. Päättäväinen. Rauhallinen. Realistinen. Reilu. Rohkea. Sopeutuvainen. Sovitteleva. Spontaani. Strateginen. Suvaitsevainen. Sympaattinen. Syvällinen. Taiteellinen. Tilannetajuinen. Uhrautuvainen. Utelias. Vaativa. Vapaudenhaluinen. Vastuuntuntoinen. Velvollisuudentuntoinen. Verbaalinen. Visionäärinen. Visuaalinen. Vuorovaikutuskykyinen. Välittävä. Yhteistyökykyinen. Yksityiskohtainen. Ymmärtäväinen. Ystävällinen.

Mitä nämä käsitteet tarkoittavat minulle?

Kuten jo edellä mainitsin, niin näiden 13 + 7 + 67 sanan lukitsemiseen minulta on mennyt lukuisia tunteja elämäni aikana. Tiesin ja nykyään tiedän vielä paremmin, että se on ollut vasta alkusoittoa. Edessä on vielä paljon mietiskeltävää, sillä haluan kirjata itselleni jokaisesta sanasta vastauksen kysymykseen: ”Mitä se tarkoittaa minulle?” Lisäksi tarkennan tulevaisuudessa kunkin käsitteen merkitystä tarpeen vaatiessa.

Tässä yksi esimerkki: käsite vapaus. Mitä arvoni vapaus tarkoittaa minulle?

Vapaus

Vapaus on minulle terveyden ohella tärkein asia elämässäni. En halua olla vankina sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään. Fyysisen vapauden koen koostuvan suurelta osin terveydestä, työstä ja vapaa-ajasta. Henkisen vapauden suurimpia uhkina näen itseaiheutetun kiireen synnyttämän stressin ja erilaiset negatiiviset ja/tai liian kahlitsevat ihmissuhteet. Vapaus on meidän kaikkien perusoikeus, mutta sen saavuttaminen terveen itsekkäästi on haasteellinen kokonaisuus. Minulle vapaus on henkilökohtainen, tietoinen valinta, jonka saavuttamiseksi on uskallettava luopua tärkeistä ja jopa rakkaistakin asioista ja henkilöistä. Täydellisen vapauden saavuttaminen on rohkeutta karsia kaikki kahlitsevat elementit elämästä. Täydellinen vapaus ei kuitenkaan voi olla onnellisen ihmisen itseisarvo.

Näin näitä kaikkia käsitteitä analysoidessa minulla on edessä vielä lukuisia mielenkiintoisia tunteja. Eikä nämä käsitteet koskaan ole täysin valmiita, sillä ne tulevat varmasti muuttumaan näkemyksieni kehittymisen johdosta vuosien varrella.

Olen tehnyt tämän luonneanalyysini ihan itseäni varten. Halusin jakaa sen Ykköset!-lehden lukijoiden kanssa, sillä koen, että jo tässä vaiheessa se on antanut minulle paljon. Ja kuinka paljon se tuleekaan antamaan orastavan isyyden myötä opettaessani jälkikasvuani kohti elämän mielenkiintoisia haasteita.

Ala kehittämään luonnettasi jo tänään

Jos joku kokee tietoisen luonteenkehittämisen mielenkiintoiseksi, niin tämä yksinkertainen idea on ihan vapaasti kaikkien käytettävissä – rajana vain mielikuvitus. Toivon vilpittömästi, että siitä on mahdollisimman monelle hyötyä!

Luonne on jokaisen ihmisen tärkein ominaisuus ja sen kehittämisen aloittaminen ei ole koskaan myöhäistä. On surullista kuulla ihmisistä, jotka eivät ole oivaltaneet eivätkä haluakaan oivaltaa tietoisen luonteen kehittämisen tärkeyttä. En ole koskaan tavannut yhtäkään täysijärkistä ihmistä, joka on sitä mieltä, että hänen luonteestaan ei ole mitään kehittävää tai että hän ei luonteellensa voi mitään.

Facebook
Twitter
WhatsApp