Kyläkauppa on täynnä tapahtumia ensi viikonloppuna

Tavarapuodin sisälle rakentunut uusi osasto, Kesämaa,  on valmis ja sen virallisia avajaisia vietetään tulevana viikonloppuna.  Avajaisten kunniaksi koko Kyläkauppa on täynnä tapahtumia, esittelyjä, arvontoja sekä tietenkin tarjouksia.

Keskustori täyttyy tapahtumista lauantaina

Tavarapuodin Keskustori on lauantaina 25.4. todellinen tapahtumien keskipiste. Sinne on keskittynyt kolme eri tapahtumaa: Sini-triathlon (klo 11-15), Vekarapäivä (klo 11-15) ja Crocs-tapahtuma (klo 9-16).

Leikkimielisessä Sini-triathlonissa asiakas kilpailee aikaa vastaan Sini-tuotteilla suoritettavista tehtävistä koostuvalla radalla. Jokainen osallistuja palkitaan pienellä palkinnolla.

Vekarapäivä on täynnä toimintaa lapsille. Luvassa on muun muassa ongintaa sekä mahdollisuus kuvata itsensä Pikku Myy -valokuvaussilhuetin kanssa. Konsulentti esittelee Muumi-vaippoja klo 10-16 ja Keskustorilla on myös mahdollisuus osallistua arvontaan – palkintoina 2 kpl kahden lipun settejä Muumimaailmaan sekä tuotepalkintoja. Jaossa on lisäksi vaippanäytteitä ja pieniä Muumi-tuotekasseja.  Lapsia saapuvat viihdyttämään myös Hammaspeikko ja Hammaskeiju.

Keskustorilta voi hankkia myös Crocsit edullisesti. Crocs -edustaja on paikalla klo 9-16 opastamassa juuri sopivien kenkien hankinnassa. Duke -krokotiili käy moikkaamassa lapsia klo 11-15 tasatunnein ja puolelta. Jaossa on ilmapalloja lapsille sekä 200 ensimmäiselle Crocsien ostajalle lahja kaupan päälle. Crocsien huippuhyvät tarjoukset ovat voimassa vain tapahtumapäivänä 25.4.

Pesupäivät kodintekniikkaosastolla

Kyläkaupan Kodintekniikkaosasto juhlistaa Kesämaan avajaisia  viettämällä Pesupäiviä perjantaina ja lauantaina.  Luvassa on hurjaakin hurjempia hintoja ja houkuttelevia tarjouksia. Esimerkiksi kaikille pyykinpesukoneen ostajille Kyläkauppa tarjoaa vuoden pesuaineet (6 x 1 litra Omo Coloria) kaupan päälle! Osastolla kannattaa myös osallistua arvontaan, sillä pääpalkintona on LG pyykinpesukone!

Lasten tapahtuma Taimimyymälässä

Myös Taimimyymälä juhlistaa kevään tuloa ja Tavarapuodin Kesämaan valmistumista lasten omalla tapahtumalla lauantaina 25.4.  Lapset saavat kokeilla Taimimyymälässä kukan siementen istuttamista ja omat istutukset saa myös viedä kotiin. Sään salliessa piha-alueella pääsee tekemään taidetta piirtelemällä katuliiduilla ja lisäksi paikalle saapuu Poppi-poni ajeluttamaan lapsia kärryillä. Tapahtumassa ovat mukana Kyläkaupan yhteistyökumppanit Kekkilä, Tammer-Tukku ja Schetelig.

Facebook
Twitter
WhatsApp