Kyläkaupan visualisti Marjo Koskelalle Visu Awards 2016 -palkinto

Kyläkaupan visualisti Marjo Koskela palkittiin Visualistit ry:n Visu Awards -palkinnolla perjantaina 14.10.2016 Visu Awards 2016 -gaalassa Tampereella. Visualistit ry palkitsee vuosittain jäsenen, joka on omalla toiminnallaan edistänyt alan tunnettuutta ja kohottanut visuaalisen markkinoinnin tasoa.

-Visu Awards -palkinto lähti ajatuksesta, että halusimme nostaa esille niitä visuaalisen markkinoinnin tekijöitä, jotka jokapäiväisellä työllään nostavat visuaalisen markkinoinnin tasoa ja laatua, kertoo Visualistit ry:n varapuheenjohtaja Sanna Toijala. – Se on siis nimenomaan kiitos tekijälle. Uskomme, että kiitosta ei koskaan tule liikaa. Tekijöitä ja heidän työtään esittelemällä voimme kiittää ja samalla parantaa visuaalisen markkinoinnin tunnettuutta, hän lisää. Visugaalan tarkoitus on juhlia tehtyä työtä, palkita onnistumisista ja tavata kollegoita, kannattajajäsenien edustajia ja tukijoita juhlatunnelmissa.

-Yhdistyksen hallituksille tuli useita hyviä hakemuksia, joissa oli kerrottu sanoin ja kuvin palkinnon saajaksi ehdotetun henkilön työstä, Sanna Toijala kertoo Visu Awards -valinnan perusteista. – Marjon valintaan vaikutti vahvasti itse hakemus, jonka Kyläkaupan tiimi oli tehnyt. Se kertoi hyvin, mitä Marjon työhön kuuluu ja miten hän työnsä hoitaa, sekä paljon myös koko tiimistä. Kuten puheenjohtajamme Anna Juusela puhuessaan gaalassa mainitsi, Tuurissa tehdään hienoa työtä visuaalisen markkinoinnin saralla, Sanna Toijala lisää.

Kyläkauppa panostaa visuaaliseen markkinointiin

Kyläkaupassa arvostetaan elämyksellisyyttä ja visuaalisuutta ja niiden eteen on tehty paljon töitä. -Palkinnon saaminen tuntuu kyllä mukavalta huomionosoitukselta, tuumii kuusi vuotta visualistin töitä Kyläkaupassa tehnyt Marjo Koskela. – Visualistien työ on suurimmaksi osaksi ns. näkymätöntä työtä kulissien takana, joten on hienoa saada työstään tunnustusta. Meidän työmme yleensä tuntuvat vain ilmestyvän johonkin kuin taikaiskusta, eivätkä ihmiset välttämättä ajattele, että esillepanon eteen on tehty mahdollisesti suuriakin ennakkovalmisteluja, että sen joku oikein suunnitellut ja miettinyt varta vasten kyseiseen paikkaan, hän kuvailee. – Kyläkaupassa olemme saaneet mahdollisuuden toteuttaa suurempiakin projekteja, kuten esimerkiksi Jäämaailma, joka rakennettiin Kyläkaupan Keskustorille nyt jo toista kertaa. Se ei jää keneltäkään huomaamatta, Marjo naurahtaa.

Jäämaailman on suunnitellut Kyläkaupan visualisti Elina Viinikka ja sen toteutuksesta on vastannut Elinan ja Marjon lisäksi visualistit Seija Kaartinen ja Marika Välkky apunaan muita Kyläkaupan työntekijöitä ja Virtain Tredun työssäoppijoita. – Olen kiitollinen Kyläkaupalle ja Vesa Keskiselle siitä, että saamme toteuttaa itseämme vapaasti, kehuu Marjo työnantajaansa. – Kyläkaupan vahva tuki ja ammattitaitoiset työkaverit ansaitsevat oman osansa tästä palkinnosta. On myös hienoa, että Kyläkaupan johto ymmärtää visuaalisen markkinoinnin merkityksen. Kyläkauppa on yksi harvoista, ellei jopa ainoa tavaratalo Suomessa, jossa visualistit saavat toteuttaa omia visioitaan ja se kannustaa meitä tekemään parhaamme elämyksellisen ostosympäristön luomiseksi, hän jatkaa. – Rakkaus työhöni näkyy toivottavasti myös töissäni.

Kyläkaupan visualistit ovat aiemminkin saaneet tunnustusta töistään. Esimerkiksi Elina Viinikan toteuttama L’Oreal Elvital Fibrologyn -esillepano noteerattiin Elvitalin kansainvälisessä katsauksessa maailman parhaaksi esillepanoksi.

Pitkäjänteistä työtä alan näkyvyyden kasvattamiseksi

Visuaalisen markkinoinnin ammattilaisille suunnattu Visualistit Ry (ent. Somistajayhdistys Ry) on jo vuodesta 1950 tehnyt työtä alan näkyvyyden kasvattamiseksi. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää visuaalisen markkinoinnin tunnettuutta, nostaa ammattiryhmän ja alan arvostusta sekä kehittää visuaalisen markkinoinnin tasoa.

Suomessa käytetyimmät visuaalisen alan ammattinimikkeet ovat visualisti, somistaja ja visuaalinen markkinoija, joka on suora käännös englanninkielisestä termistä visual merchandiser. Visualisti suunnittelee ja toteuttaa esimerkiksi näyteikkunoiden, messuosastojen, tuote-esittelyjen, näyttelyiden tai erilaisten tapahtumien visuaalisen ilmeen sekä myymälöiden esillepanot. Visualistin työ on itsenäistä tiimityöskentelyä, jossa luovien taitojen lisäksi tarvitaan myös sosiaalisia taitoja. Työ rytmittyy hyvin pitkästi sesonkien mukaan.

Facebook
Twitter
WhatsApp