Kyläkaupan vartijoiden ansiosta asiakas selvisi sydänkohtauksesta hengissä

G4S:n vartijat pelastivat 69-vuotiaan miehen varmalta kuolemalta defibrillaattorilla. Se on lähinnä elokuvista tuttu ”sähköshokkilaite”, joka lähettää voimakkaan lyhytaikaisen sähköimpulssin potilaan sydämen seudulle ja pysäyttää sydämen hetkiseksi, jonka jälkeen toivotaan normaalin sinussolmukkeen tahdin käynnistyvän.

Viime lauantaina hieman ennen klo 13 mieshenkilö sai vakavan sydänkohtauksen Kyläkaupan neuvonnan aulatilassa. Neuvonnan työntekijä hälytti välittömästi vartijat ja he olivat paikalla alle puolessatoista minuutissa. Todettuaan sydänkohtauksen he antoivat sähköiskun defibrillaattorilla. Ensimmäisen iskun jälkeen miehen sydän käynnistyi pariksi minuutiksi, mutta pysähtyi jälleen. Toisen sähköiskun jälkeen sydän käynnistyi ja hän selvisi täpärästi. Ambulanssiporukka saapui paikalle kymmenessä minuutissa. Potilas siirrettiin ambulanssiin matkalle kohti Tampereen sairaalaa noin puoli tuntia kohtauksesta.

Vartijat kuvailevat olotilaansa seuraavasti: ”Tosi hyvä fiilis! Pelastimme ihmishengen.”

Kyläkauppias Vesa Keskinen on huojentunut onnellisesta lopusta. -Olen todella onnellinen, että mies selvisi hengissä. Tämä oli jo toinen kerta muutaman vuoden sisällä, kun kyseinen laite pelasti ihmishengen. Ensimmäinen sydänkohtauksen saanut oli varastomieheni ja myös silloin henkilökunta ja vartijat toimivat ripeästi, kertoo Keskinen.

Varastomiehen tarinan voi katsoa youtubesta laittamalla hakuun ”Mikan tarina”. Linkki videoon

– Mielestäni defi pitäisi ehdottomasti olla lakisääteisesti vähintäänkin kaikissa isoimmissa kaupoissa ja muissa kohteissa, joissa liikkuu paljon ihmisiä. Laitteen hinta on yritykselle pieni sijoitus, jos yksikin ihmishenki sillä pystytään pelastamaan. Nuoret ja hyväkuntoisetkin saattavat saada joskus sydänkohtauksen, Vesa Keskinen toteaa.

-Lopuksi haluan osoittaa kiitokseni G4S:n vartijoita, henkilökuntamme jäseniä ja kaikkia pelastustoimintaan osallistuneita tahoja. Heidän toimintansa oli esimerkillistä alusta loppuun saakka, sanoo Keskinen.

Suomessa sairaalan ulkopuolella saa sydänkohtauksen vuosittain noin 5000 henkiloä, joista vain 2-5 prosenttia selviää hengissä. Defibrillaattoreita on lähinnä sairaaloissa, ambulansseissa ja laivoissa. Matkustajalentokoneissa se on pakollinen.

Facebook
Twitter
WhatsApp