Seuraavien kahden vuoden aikana tehdään Kyläkaupan historian merkittävimmät uudistukset. Laajennustyöt ovat täydessä käynnissä ja niiden tulokset näkyvät jo positiivisesti esimerkiksi Tavarapuodin osastojärjestyksessä. Yksi kuluneen kevään suurimmista ja näkyvimmistä muutoksista Tavarapuodissa on ollut rautaosaston siirtyminen uuteen paikkaan. Uudet tilat mahdollistivat muun muassa kauan toivotun ja suunnitellun sisustuspuolen laajennuksen. Osaston suuret ikkunat päästävät sisään myös kaivattua luonnonvaloa, jolloin esimerkiksi sisustusmateriaalien valinta helpottuu.
Kyläkauppa on aina pyrkinyt etenemään asiakasnäkökulmasta niin valikoimissa, palvelun ystävällisyydessä kuin elämyksellisyydessäkin. Avainasemassa on aina helppo ostaminen. Tämä on otettu huomioon myös uutta rautaosastoa suunniteltaessa. Tuotteet on jaettu osastolla teemoittain niin, että kaikki tuoteryhmät ovat helposti löydettävissä.
Uusi sisustusmaailma, laajemmat valikoimat
Paljon toivottu sisustus saa uudella osastolla paljon huomiota ja tilaa. Uutena valikoimiin on tullut muun muassa NORO-kylpyhuoneet ja tapettivalikoima on uudistunut täysin. Maaleille on saatu uusi toimittaja, Ilves-maalit, LVI-tarvikkeiden valikoima sekä Oras ja Grana-valikoimat ovat laajentuneet entisestään. Myös laattavalikoimaa on kasvatettu. Harvian kiukaat ja tuotteet ovat saaneet kokonaan uusitun esillepanon ja valikoimaa on tilan myötä saatu suuremmaksi.
Uutena brändinä Kyläkaupasta löytyvät nyt esimerkiksi Bosch –sähkötyökalut ja –tarvikkeet. Sähkötarvikevalikoima ja pienrauta – erityisesti Pislan tuotteet – ovat saaneet lisää tilaa ja sen myötä valikoimakin on parempi. Jatkossa kaikki Fiskars puutarhatyökalut ovat myynnissä rautaosastolla.
Suomen suurin NORO-kylpyhuonenäyttely
Kyläkaupan rautaosaston näyttävin helmi on uusi NORO-kylpyhuonenäyttely, joka on tietenkin Suomen suurin. Valtaosa näyttelyn tuotteista löytyy Kyläkaupalla suoraan varastosta, joten jos tietty malli miellyttää, sen saa heti mukaansa. Varastotuotteena on esimerkiksi 30 kylpyhuoneryhmää. Ostopäätös ei kaadu myöskään kuljetuskaluston puutteeseen, sillä tuotteille saa myös kotiinkuljetuksen lisämaksua vastaan. Kyläkaupassa asiakas halutaan palvella loppuun asti mahdollisimman hyvin. Edes kokoaminen ei tuota ongelmaa – NORO –kylpyhuoneryhmät myydään nimittäin rungot valmiiksi koottuna, ostajalle jää vain ovien kiinnitys paikoilleen.
Yksinkertaisempi tie ylelliseen kylpyhuoneeseen
NORO on tänä päivänä Ruotsin suurin yksityinen kylpyhuoneyritys. Se toimii kaikissa pohjoismaissa, yli 250 yhteistyökumppanin kanssa. Yritys on ja haluaa olla turvallinen, helppo ja henkilökohtainen. NORO pohjautuu pitkäaikaiseen kokemukseen ja sen muotoilufilosofia perustuu pohjoismaalaiseen perinteeseen sekä laatuun, joka pitää mitä lupaa.
Kylpyhuoneen hankinnan tulee olla yksinkertaista ja hauskaa. Noro tarjoaa kalusteita niin isoon kuin pieneenkin kylpyhuoneeseen, suihkuja, suihkukaappeja, kylpyammeita, poreammeita, hanoja ja pyyhekuivaimia. Huolimatta ostajan tyylistä ja mausta, Noron tavoitteena on aina tarjota jokaiselle jotakin. Laaja tuotevalikoima tarjoaa kaikkea klassisesta nykyaikaiseen sekä romanttisesta maalaismaiseen.
Lisätietoa tuotteista www.norokylpyhuone.fi