Kyläkaupan pidennetyt sunnuntaiaukioloajat alkavat

Heinäkuun neljänä sunnuntaina Kyläkauppa saa palvella kello 12-21. Muut kaupat ovat avoinna klo 18 asti. Kyläkaupalle myönnettiin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta poikkeusluva olla auki kolme tuntia normaalia pidempään heinäkuun neljänä sunnuntaina. Perusteena oli Miljoona Tivoli, joka on toiminnassa kaikkien neljän heinäkuun sunnuntaiden ajan eli aikavälin 7.7.-31.7.

Aamukahdeksan aukioloajat ovat saaneet kiitosta

Kyläkauppa on reilu pari viikkoa avannut ovensa aamulla tuntia normaalia aikaisemmin eli klo 8 maanantaista lauantaihin. Kokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia. Kiitosta on lähialueiden asukkaiden lisäksi tullut Kyläkaupan leirintäalueen – Onnelan – yöpyjiltä. Onnelassa yöpyy kesällä keskimäärin yli 600 henkilöä/yö, ja mikäpä sen mukavampaa ajanviettoa on kuin lähteä aamuostoksille.

Pidennetyt aamuaukioloajat ovat voimassa 4.8.2013 asti.

Facebook
Twitter
WhatsApp