Menneenä lauantaina 17.3. Kyläkaupalla vietettiin kauneus- ja muotitapahtumaa Kyläkaupan Muuttumispäivää. Tapahtumassa esiteltiin muun muassa Kyläkaupan Muuttumisleikin voittajien uusi upea muuttunut ulkonäkö sekä nähtiin hämmästyttäviä pikamuuttumisia muuttumispäivän asiakkaille. Lisäksi päivän aikana lavalla nähtiin ja kuultiin pukeutumiseen ja kauneuteen liittyvää ohjelmaa, kuten ammattilaisten neuvoja ja vinkkejä kevään muotiin ja meikkitrendeihin. Muuttumispäivän juontajana toimi itsekin meikkitaiteilijana toimiva Miss Miljoona Marianne Harjula.
Ensimmäistä kertaa järjestetyn Kyläkaupan Muuttumisleikin voittajien 32-vuotiaan Anna-Kaisa Viitaniemen ja 30-vuotiaan Jukka Korhosen muutos kruunattiin lauantain tapahtumassa, kun voittajat esiintyivät yleisölle tapahtumalavalla uusissa upeissa tyyleissään. Muutos vanhaan ulkonäköön oli häkellyttävä. Vanhasta ulkonäöstä muistutuksena ja yleisölle todisteena tapahtuneesta muutoksesta oli lavalla nähtävät aidon kokoiset tulosteet.
Kyläkaupan Muuttumisleikkiin tuli runsaasti hakemuksia ja voittajat valittiinkin yli sadan hakemuksen joukosta. Muuttumisleikin voittajien uusi upea ulkonäkö oli niin yleisön kuin itse voittajien mieleen, sillä Anna-Kaisa ja Jukka olivat yhtä hymyä noustessaan tapahtumalavalle Marianne Harjulan haastateltavaksi.
Voittajat saivat palkinnoksi täydellisen muutoksen joka piti sisällään Kyläkaupan pukeutumisneuvojien suunnittelemat asukokonaisuudet alusvaatteineen ja asusteineen. Anna-Kaisan ja Jukan uudet hiustyylit suunnitteli ja toteutti Kyläkaupan Hius- ja Kauneusateljeen Inka Sirviö Wellan värein ja hiustenhoito- ja muotoilutuotteilla. Anna-Kaisan meikin teki Lumenen meikkitaiteilija Tarja Wilmann Gallacher.
Kyläkaupan pukeutumisneuvojat asiakkaiden apuna
Lauantain tapahtumassa joka tunti yhdellä asiakkaalla oli myös mahdollisuus kokea täydellinen ulkonäön päivitys kun pukeutumisneuvojien, kampaajan ja meikkaajan yhteistyöllä asiakkaille loihdittiin uusi upea tyyli tunnissa. Ammattilaisten tekemät muutokset olivat hämmästyttäviä.
Hyvin suuressa roolissa muutoksia tehtäessä oli Kyläkaupan koulutettujen pukeutumisneuvojien suunnittelemat asukokonaisuudet. Ammattilaisten apu vaatteita valitessa ja itselle sopivaa tyyliä etsiessä on tällä hetkellä entistä suositumpaa. Toisin kuten lauantain tapahtumassa kyse ei pukeutumisneuvojan pakeilla ole useinkaan dramaattisista tyylimuutoksista tai trendien perässä juoksemisesta. –Keskitymme neuvomaan ihmisiä värien, materiaalien ja vartalon mittasuhteiden hyödyntämisessä, kerrotaan Kyläkaupan pukeutumisneuvonnasta. Pukeutumisneuvojilta saa lisäksi esimerkiksi neuvoa etiketeissä ja pukukoodien määritelmissä. Pukeutumisneuvojalta saa myös tietoa materiaaleista, sekä käytännön hoito-ohjeita ja vinkkejä vaatteiden huoltoon.
Tuurin Kyläkauppa on yksi harvoista tavarataloista Suomessa, jossa saa koulutettujen pukeutumisneuvojien palveluita ilmaiseksi. Kyläkaupan pukeutumisneuvojalle voi varata ajan paikanpäältä tai puhelimitse suoraan pukeutumisosastoilta.
