Kesän toinen Miljoona Kirppis järjestettiin loppukesän kunniaksi Kyläkaupan hiekkakentällä viime lauantaina. Tapahtuma keräsi jälleen kerran yli tuhat asiasta kiinnostunutta ostajaa tai myyjää. Sadepilvet väistyivät tahdikkaasti kirppiksen alusta aina iltapäivään asti ja aurinko lämmitti kaikkien mieltä sekä sai varsinkin kuparipannujen, lasien ja arvoesineiden pinnat kiiltämään erittäin edustavasti.
Kirppiksellä vaihdettiin kuulumisia, muisteltiin varsinkin vanhempien esineiden käyttötarkoitusta ja historiaa. Tavaroita ja esineitä katseltiin, kosketeltiin, ihailtiin ja jopa haisteltiin. Nostalgia ja vanhanaikainen markkinahenki kukoisti ja monet mielenkiintoiset keskustelut esineistä ja tavaroista venyivät minuuttien pituisiksi ja lopputulos oli todennäköisesti sekä myyjää ja ostajaa molempia tyydyttävä.
Edullinen myyntipaikka ja Kyläkaupan läheisyys mahdollistivat monelle kirppismyyjälle hyvän ja antoisan tavan päästä turhista esineistä ja tavaroista eroon. Lisäksi moni myyjä oli onnellinen pelkästään siitä että esine jolla ei ollut enää käyttötarkoitusta itselle, sai hyvä uuden kodin. Esineitä kaupan oli jälleen valtavasti työkaluista, antiikista, astioista, vaatteista, levyistä ja leluista lähtien. Naisten kansallispuku, täytetty petolintu ja krokotiilin nahkainen lääkärinlaukku 1800-luvulta, kuvastaa sitä että esineiden kirjo oli valtava ja kirppis on samalla aikamatka.