Kyläkaupan kesä on täynnä tapahtumia

Miljoona Zetor – näyttäviä kulkupelejä ja vanhan ajan meininkiä

Jo viidettä kertaa järjestettävä Miljoona Zetor järjestetään ensi lauantaina 30. kesäkuuta Kyläkaupalla. Tällä kertaa Zetorit tuodaan tapahtumaan Kurikkalaisen Zetorinki ry:n toimesta ja he parkkeeraavat näyttävät kulkupelinsä Tavarapuodin eteen aivan OnnenKengän viereen.

Tapahtumassa on näyttävien Zetoreiden lisäksi paljon muutakin nähtävää koko perheelle, kuten Zetoristien järjestämiä kilpailuja sekä viime vuosilta tuttu yleisön suosikiksi noussut yleisökyyditys. Miljoona Zetor –päivä alkaa aamu kymmeneltä ja on yleisölle ilmainen.

Lasten MiniOlympialaiset kutsuu kilpailemaan

P&G yhdessä Kyläkaupan kanssa järjestää iloisen lastentapahtuman lähestyvien olympialaisten innoittamana. P&G Lasten MiniOlympialaiset järjestetään tulevana lauantaina 30.6. klo 10-16 lasten leluosastolla. Kolme tuttua leikkimielistä lajia kutsuvat kilpailemaan kaikki alle 12-vuotiaat lapset. Päivän parhaat palkitaan Oral Braun –lasten sähköhammasharjoilla ja kaikki osallistujat saavat muistoksi mukavan lahjan kesäpäivien iloksi.

Jaossa ilmaiseksi rannekkeita Linnanmäelle

Elintarvike- ja päivittäistavara-alan yritys Unilever yhdessä Kyläkaupan kanssa jakaa 500 kappaletta 38 euron arvoista koko päivän Isohupi-ranneketta Linnanmäelle. Yhteensä rannekkeita jaetaan 19 000 euron edestä. Lauantaina 30.6. klo 9 jaetaan 250:lle ensimmäiselle ranneke Ruokapuodin sisäänkäynnillä ja sunnuntaina 1.7. jaetaan toiset 250 ranneketta klo 12 koulutarvikeosastolla. Rannekkeita jaetaan yksi kappale henkilöä kohden.

Facebook
Twitter
WhatsApp