Kyläkaupan ja Weisteen kunnianosoitus suomalaiselle työlle paljastetaan lauantaina

Kyläkauppa ja Weiste ovat tehneet menestyksekästä yhteistyötä jo vuosikymmeniä. Yhteistyöllä on toteutettu myös tulevana viikonloppuna Kyläkaupan Tavarapuodissa paljastettava näyttävä esillepano, jonka aihe halutaan pitää loppuun asti yllätyksenä. Teos paljastetaan lauantaina 17.10. klo 12.

Weisteen joulupalloista rakennettu teos on kunnianosoitus kotimaiselle työlle, kaupankäynnille ja yhteistyölle. Lisäksi se toimii takuuvarmana katseenvangitsijana, jonka näkee jo kaukaa ja jota on pakko käydä ihastelemassa lähempää.

Pohjoismaiden ainoa joulukoristevalmistaja

Weisteen joulukoristetehtaan historia ja samalla teollinen valmistaminen Suomessa alkoi 1920-luvulla. Kansakoulunopettaja Kalle Aimo Weiste (1881-1963) siirtyi liikealalle ja perusti Helsinkiin 1924 oman yrityksen.

Nykyään K. A. Weiste Oy on Euroopan johtavia ja vanhimpia joulukoristevalmistajia, ja tänä päivänä Pohjoismaiden ainoa. K. A. Weiste Oy sijaitsee Helsingin Pukinmäessä, minkä lisäksi tuotanto- ja varastotiloja on Veikkolassa ja Hangossa. Weiste valmistaa mm. palloja, kelloja, punoksia, köynnöksiä, lametta, latvatähtiä, kransseja, kynttilämansetteja ja pieniä tekokuusia, joita markkinoidaanChristmas Legend™ -tavaramerkillä. Kotikäyttöön tarkoitettujen joulukoristeiden lisäksi valikoimissa on runsaasti julkisten tilojen somistukseen sopivia suurempia koristeita.

Weisteellä  on vankka jalansija Suomessa, ja viennilläkin on merkittävä asema, sillä yli 80 % tuotannosta toimitetaan ulkomaille. Vientimaita on viime vuosina ollut noin 40 ja päämarkkinat ovat Euroopan ydinalueilla.

Oman joulukoristevalmistuksen lisäksi K. A. Weiste Oy:llä on maahantuontia, jonka avulla täydennetään joulutuotteiden valikoimaa niin, että Weisteeltä saa kaiken tarvittavan tunnelmalliseen jouluun: monipuolisten koristeiden lisäksi jouluvaloja, lyhtyjä, tekstiilejä ja koristekeramiikkaa.

Facebook
Twitter
WhatsApp