Pääsiäislauantaina lähitienoon trullit ja noidat kokoontuivat Kyläkaupalle jo toista kertaa järjestettyyn Suureen trullien pääsiäiskokoontumiseen. Pohjanmaalla trullien virpomispäivänä järjestetty tapahtuma keräsi paikalle yli 200 trullia, noitaa ja pääsiäisaiheisia eläinhahmoja tukijoukkoineen. Paikalle oli lennähtänyt myös ihka aito Kyöpelinvuoren Noita mukanaan laulava taiteilija Velho Witikainen sekä pääsiäispupu. Noidan ja musisoivan velhon johdolla suoritettu suuri virpominen poiki kaikille pienille trulleille makoisan palkan lisäksi pehmoiset Serlan Orava-tossut.
Pääsiäisnoidat eli trullit kiertelivät entisaikoina talosta taloon pelotellen naapureita ja tehden pahojaan muun muassa navetoissa. Vanha pääsiäisperinne on voimissaan enää Pohjanmaalla, joten Suuri trullien pääsiäiskokoontuminen houkutteli paikalle myös Nelosen Uutisten kuvausryhmän. Pääsiäislauantain pääuutislähetyksessä klo 18.45 nähtiinkin juttu Pohjalaisista pääsiäisperinteistä ja Kyläkaupan koko perheen pääsiäistapahtumasta. Katso uutisissa nähty juttu tästä.

Kyläkaupan Suureen trullien pääsiäiskokoontumiseen oli lennähtänyt paikalle myös ihka aito Kyöpelinvuoren Noita mukanaan laulava taiteilija Velho Witikainen sekä pääsiäispupu.

Vanha pääsiäisen trulliperinne on voimissaan enää Pohjanmaalla, joten Suuri trullikokoontuminen houkutteli paikalle myös Nelosen Uutisten kuvausryhmän. Pääsiäislauantain pääuutislähetyksessä nähtiinkin juttu Pohjalaisista pääsiäisperinteistä ja Kyläkaupan koko perheen pääsiäistapahtumasta.