Tavarapuodin Neuvonnassa vietetään Veikkauspäivää maanantaina 16.3. klo 12-17. Paikalla on Veikkauksen edustajia kertomassa peleistä ja opastamassa pelien maailmaan. Veikkauspäivän kunniaksi tarjolla on myös kahvia ja kaikilla on mahdollisuus pyörittää Onnenpyörää, jossa joka pyöräytys voittaa. Palkinnot saa saman tien mukaan. Lisäksi myynnissä on pelipusseja.
Veikkauksen tehtävä on tarjota suomalaisille rahapelejä luotettavasti ja vastuullisesti. Veikkaus lupaa Iloa elämään, mikä tarkoittaa sekä peleihin ja pelaamiseen liittyvää iloa, jännitystä ja haaveilua että veikkausvoittovarojen kaikille suomalaisille tuomaa iloa ja pelaamisen vastuullisuutta. Veikkaus tuottaa suomalaiselle yhteiskunnalle veikkausvoittovaroja yli 500 miljoonaa euroa vuodessa. Se raha, jonka Veikkaus yhtiönä tuottaa, jaetaan kokonaan meille kaikille – olipa lottokuponki täytettynä tai ei.
Lotto, Keno ja Pitkäveto edelleen suosituimmat pelit
Veikkauksen kolme suosituinta peliä ovat Lotto, Keno ja Pitkäveto. Eniten Veikkaus-pelejä pelataan kunnissa, joissa on isojen valtateiden varsilla huoltoasemia ja kauppoja. Myös Kyläkaupassa pelataan paljon ja luonnollisesti myös voittoja osuu usein kohdalle. Esimerkiksi kierroksen 14/2014 Lauantai-Jokerin toinen täysosuma oli pelattu Kyläkaupassa – Tuurissa todella on tuuria!
Kyläkaupassa Veikkauksen pelejä voi pelata neljässä pisteessä: Tavarapuodin Neuvonnassa, Hotelli OnnenTähden vastaanotossa, OnnenTähden Kahvilassa ja Liikenneasema OnnenLiekissä.
Tuurissa on tuuria!