Kyläkaupan ja Etelä-pohjanmaan Kennelpiirin yhteistyössä järjestämä Miljoona Koira näyttely järjestettiin Tuurissa 24.–25.5. jo yhdeksättä kertaa ja siihen osallistui lähes 2000 koiraa.
Koko näyttelyn kauneimmaksi koiraksi Best in Show-tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa valitsi venäjänvinttikoira Phaedra Tamerlanen, jonka omistavat Jyrkinen Simo & C.Kubiak-Zamora & K.Shimel Imatralta.
Näyttelyssä palkittiin myös kauneimmat sinivalkoiset koirat eli kotimaiset rotumme. Tämän vuoden kaunein sinivalkoinen koira on Suomenajokoira Repopupun Komia-Leidi, jonka omistavat Luoma Riina ja Ketoja Marko.
Samana viikonloppuna keskustorilla järjestettiin yhdessä Pohjanmaan kissayhdistyksen kanssa kissojen esittelynäyttely. Paikalla oli lähes 50 kissaa, jotka keräsivät paikalle paljon ihastelijoita.
Yleisö sai äänestää suosikkikissaansa ja eniten ääniä sai Brittikissa Aleksandra’s Dr. Pepper eli tutummin Esko. Sen omistaa Tommi Mäkiö ja Anneli Lampinen.