Kiroileva Siili –päivä

Milla Paloniemi ja Kiroileva Siili -sarjakuva tuli koko kansan tietoisuuteen vuonna 2007, kun Millan omakustannealbumi nousi Akateemisen kirjakaupan neljänneksi myydyimmäksi kirjaksi.Helmikuussa 2008 julkaistiin toinen albumi, josta tuli saman vuoden maaliskuussa Suomen myydyin kirja ja se pysyi kotimaisten kirjojen myynnin kärjessä useita kuukausia. Millan muita sarjakuvia Kiroilevan siilin lisäksi on kissa-koira-aiheinen Tassutellen, omaelämänkerrallinen En vain osaa ja lapsillekin sopiva Kettu ja minä.

Kiroileva siili sai alkunsa vahingossa eräällä luennolla Millan piirrellessä tapansa mukaan ruutuvihon reunaan erilaisia otuksia. Ensimmäinen kolmiosainen strippi kertoi siilistä jota suututti ajatus matojen syömisestä.

– Sympaattinen ja kiltti siili kiroilemassa olikin huvittava oivallus, kertoo Milla Kiroilevan siilin synnystä. Kiroileva siili tuotteet saivat alkunsa kännyköiden taustakuvista, kun ihmiset alkoivat ladata kuvia netistä kännyköihinsä. Nykyään tuotteita on saatavana laidasta laitaan ja uusia tuotteita näyttäisi tulevan jatkuvasti. Myös kuudes Kiroileva siili –albumi tekee tuloaan parhaillaan. Kuudes albumi julkaistaan 2012 ja se tulee olemaan tällä erää viimeinen.

Facebook
Twitter
WhatsApp