Ensi lauantaina 22.7.2017 klo 10-16 Kyläkaupan Ruokapuodin edustalla nähdään hieman harvinaisempia ajoneuvoja, kun kinnerien sekä nojapyörien harrastajat kokoontuvat Tuuriin. Tapahtuma on yleisölle ilmainen, joten kannattaa ehdottomasti tulla tutustumaan paikalla oleviin hienoihin yksilöihin. Tapahtumassa valitaan myös yleisön mielestä hienoin kinneri.
Kinnerit ovat vanhaa suomalaista perinnettä
Nojapyörä on polkupyörä, jossa pyörän kuljettaja istuu nojatuolimaisessa asennossa tai jopa makaa selällään. Nojapyörillä on tehty polkupyörien nopeusmaailmanennätykset, mutta kansainvälinen pyöräilyliitto UCI kielsi ne omista kilpailuistaan jo vuonna 1934. Nojapyörässä ajajan selkä on tuettu ja jalkojen suunta on eteenpäin, polkimet ovat suurin piirtein samalla korkeudella istuimen kanssa.
Kinneri on jaloilla poljettava ihmiskäyttöinen tai moottorikäyttöinen ajoneuvo, nykyisin usein korilla varustettu kolmipyöräinen nojapyörä. Kinnerissä on polkupyöristä pienin ilmanvastus, ja siten suurin huippunopeus. Valmistajia on maailmalla muutamia. Kaupalliset mallit ovat lähes pelkästään yksipaikkaisia, joko päältä avoimia tai umpikorisia. Kinnerit ovat vanhaa suomalaista perinnettä, joiden ensimmäinen varsinainen kukoistuskausi koitti heti toisen maailmansodan jälkeen, jolloin maassa oli pula autoista, bensiinistä sekä renkaista. Uuden vuonna 2016 voimaan tulleen lain mukaan kinneri voidaan myös varustaa yli 250 W moottorilla, jolloin siitä tulee moottoroitu polkupyörä.