Kyläkaupan uudessa laajennusosassa heti Tavarapuodin sisääntulosta vasemmalle on alue, johon kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa – uusi kesätuotteiden myyntialue. Se on erityisesti lomalaisia, mökkeileviä ja helppoa kesäfiilistä hakevia asiakkaita varten suunniteltu alue, johon on koottu laaja valikoima erilaisia kesäisiä tuotteita.
Käytännöllistä ja kivaa
Alueella on kaikkea mahdollista kivaa ja käytännöllistä kesään sekä kotiin että mökille. Ostosten tekeminen alueella on suunniteltu helpoksi, sillä tuotteet on järjestelty teemoittain, mökkireissun kulkua noudatellen. Osastosta on haluttu tehdä helppo kesätavaroiden ostopaikka, josta on helppo napata tarvittavat tuotteet mukaan ja joka samalla ostosreissun edetessä muistuttaa mahdollisista ostettavista tuotteista.
–Kesällä ruuasta ja grillailusta nauttiminen on aina etusijalla. Alueen alkuun onkin laitettu keittiössä ja ruuanlaitossa tarvittavat tuotteet, kuten esimerkiksi kertakäyttöastiat, muoviastiat, mökkikäyttöön soveltuvat aterimet, kattilat ja muut taloustuotteet, kertoo Kyläkaupan ryhmäpäällikkö Sari Mäkelä. –Kun ruuanlaitto on hallussa, seuraavana osastolla ovat edessä kattaukseen ja mökin sisustamiseen sopivat fiilistelytuotteet: kynttilät, lyhdyt, lautasliinat ja niin edelleen, hän lisää. –Tunnelmallisen ruokailun jälkeen vuorossa on tietenkin sauna ja uiminen ja osastollamme seuraavana ovatkin esillä kaikki saunatuotteet sekä niiden jälkeen uimalelut, kuvailee Sari Mäkelä.
Kyläkaupan Outlet -alueelta tuote-eriä erityisen edullisesti
Kesätuotteiden alueen viereen on muuttanut myös Outlet. Se on Kyläkaupan tavarantoimittajien jäännöserien poistomyymälä, jossa myydään valmistajien priimatavaraa käsittämättömän halvalla. Outletissa myynnissä olevien tuotteiden ulosmyyntihinnat ovat 20-30 % maahantuojien tukkuhintoja halvemmat. Niitä ei myydä jälleenmyyjille, vaan etu halutaan antaa suoraan Kyläkaupan asiakkaille.
Outlet on nyt entistä suurempi ja todella helposti saatavilla, sillä se kiinnittää huomion heti Tavarapuotiin sisään tullessa vasemmalla puolella. –Aiemmin Outlet-alueemme oli pesuaineosaston vieressä, mutta uuden laajennusosan valmistuessa siirsimme sen kesäksi näkyvämmälle paikalle, kertoo Sari Mäkelä. -Outlet-ajatus sai alkunsa siitä, että meille tarjotaan jatkuvasti paljon loppueriä myyntiin, hän kertoo. – Halusimme tarttua tilaisuuteen ja tarjota nämä edulliset erät asiakkaillemme. Outletin kautta tämä käy kätevästi sekä meidän että asiakkaiden kantilta katsoen, hän selventää. Tuotteet eivät ole kakkoslaatua, vaan nykyisten nopeiden trendien ja kausivaihtelujen vuoksi värit, pakkaukset ja mallit vaihtuvat nopeasti ja vanhat mallit on myytävä uusien tuotteiden alta pois.
Outletissä myynnissä olevien erien koot vaihtelevat ja valikoima vaihtuu koko ajan, jopa päivittäin. Kannattaa siis käydä usein kurkkaamassa, mitä uusia, edullisia eriä outletiin on saapunut. Tällä hetkellä myynnissä on Lumenen tuotteita ja muuta kosmetiikkaa, kampaamotuotteita, pukeutumisen tuotteita sekä eläintarvikkeita.