Kesällä pidennetyt aukioloajat

Suomen suosituin matkailukohde, Veljekset Keskinen Oy, sai Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta poikkeusluvan neljäksi heinäkuun sunnuntaiksi pitää Kyläkauppaa auki kolme tuntia normaalia pidempään. Kyläkauppa on avoinna siis kello 12-21 heinäkuun neljänä sunnuntaina. Lisäksi kesäviikoilla 25-31 Kyläkauppa avaa maanantaista lauantaihin ovensa jo kello kahdeksan. Veljekset Keskinen Oy on Suomen toiseksi suurin tavaratalo ja Suomen suosituin matkailukohde vuodesta 2002 (MEK) lähtien. Tuurin Kyläkauppa on maailman ainoa tavaratalo, jossa vuoden myynnillisesti kiireisin kuukausi on jokin muu kuin joulukuu – Kyläkaupassa se on heinäkuu. Viime vuoden heinäkuun myynti oli 17 prosenttia koko vuoden myynnistä, mikä selittyy matkailulla. Joulukuun myynti Kyläkaupassa oli 13 prosenttia vuoden myynnistä tammikuun jäädessä alle neljän prosentin.

Kyläkauppias Vesa Keskinen on tyytyväinen aluehallintoviraston päätökseen. – Matkailun merkitys on Kyläkaupalle suuri ja pidennetyillä aukioloajoilla on iso merkitys kaukaa tuleville matkailijoille. Kesään valmistautuminen on Tuurissa jo täydessä vauhdissa. Myös suurin osa kesätyöntekijöistä on jo valittu. Palvellakseen asiakkaita entistä paremmin Kyläkauppa työllistää tänäkin vuonna yli 270 kesätyöntekijää, kertoo Keskinen.

Tuurissa uskotaan tulevaisuuteen

4400 neliön myymälälaajennus on työn alla ja marraskuussa avaamme maailman suurimman jouluosaston – Joulumaan. Alkuvuodesta 2014 muutamme sen varsinaiseksi myymäläksi, kertoo toimitusjohtaja Vesa Keskinen Kyläkaupan tulevaisuuden suunnitelmista.

Facebook
Twitter
WhatsApp