Lauantaina 12.3 Kyläkaupalla vietetään kausimyymälän avajaisia. Kausimyymälästä löytyy, uudistunut muoviosasto, kausitavaraa, sekä huonekaluja. Lisäksi myymälässä on poistopiste, josta löytyy joka päivä uskomattoman hintaisia tuotteita.
Kausimyymälässä vierailee lauantaina avajaisten kunniaksi Töysän VPK klo 11-17. Palomiehet ovat kertomassa lapsille, sekä aikuisille VPK:n toiminnasta, joka kodin paloturvallisuudesta, sekä vastailevat paloturvallisuusaiheisiin kysymyksiin. Palomiehet jakavat lapsille Pelastuslaitoksen viivoittimia, puuhavihkoja, avaimenperiä ja laastareita, sekä tietenkin pientä makeaa.
Paikan päällä on mahdollisuus tutustua oikeaan miehistönkuljetusautoon. Lapsilla on myös mahdollisuus päästä valokuvaan palomiesten kanssa pukeutuen oikeaan sammutuspukuun ja kypärään, joten muistakaa ottaa kamera mukaan.
Päivän aikana palomiehet arpovat kolme kodin turvallisuuspakettia, jotka sisältävät mm. jauhesammuttimia, palovaroittimia, häkävaroittimia ja sammutuspeitteitä.
Kyläkaupalla vierailee lauantaina myös Finlaysonin Aappa-Apina jakaen ilmapalloja lapsille klo 11-16.